Tuumin sitä tänään. Taas kerran. Mietin, millä lailla viha ja rakkaus rinnastuvat toisiinsa, pukeutuvat toistensa kuoriin. Mietin, mikä juuri MINUT saa vihaamaan niin paljon samalla, kun rakastan monia tyyppejä. Ehkä se, etten saa vihantunnetta purettua mitenkään asiallisesti. En voi sanoa, että hei, en pidä tuosta, mitä teet.

Mutta rakkaus... se ei tahdo koskaan toiselle pahaa. Ei mitenkään. Siinä tapauksessa mä rakastan vain harvoja, ehken ketään. Kummaa. Pitäisi tässä selittää koko sielu auki, jotta joku näkisi, mitä haen takaa, mutta en aio ryhtyä siihen. Olen ihan varma, että joku noista ihmisistä on kiintynyt yhteen piirteeseen minussa. Se voi olla naurutyyli, se miten kohotan kulmakarvojani tai nyrpistän nenääni, se miten puhun, se mistä pidän. Tiedän silti yhtä lailla, että minussa on jokin piirre, mitä muut inhoavat, vaikkeivat sitä koskaan ääneen sanokaan. Puhdasta rakkautta on vähän. Kun minä teen jotain, mistä muut eivät pidä, vaikkapa syyttelen ja oikuttelen mustasukkaisuuspuuskissani, niin silloin joku tahtoo, että tuo nainen kaatuisi polkupyörällä ja löisi päänsä niin, että aivot valuisivat pihalle. Ei niin kauhean kaunista. Ja silti samalla se ihminen tahtoisi upottaa minut höyheniin ja viedä sormenpäitä pitkin rintaa ja vatsaa...

Hassua. Tänään katsoin peiliin ja näin, miten hieno tyyppi olen. Sellaisia päiviä on harvoin, mutta niitä on kuitenkin. Sitten toisinaan mietin, että mikä siinä on, että rintaani on painettu kakkonen. Ei koskaan missään ykköstä, vaan kakkonen. Sitten kolmosia ja nelosia, viitosia. Muttei ykkösiä. Hassua.

"Rakkautta sinä tarvitset, sanoi Tipi.  "Rakkautta."

Sitten tulee mieleen taas lempipuheenaiheeni. Georg. Mikähän siinä miehessä on? Hassua. Kummaa ja hassua. Jotain siinä on, jotain sellaista, joka saa minun sydämeni pumppaamaan kuumaa verta, joka saa minun huuleni turpoamaan ja kielen kiertämään pitkin niiden laakeita muotoja, mikä saa käteni vapisemaan ja sormien kaipaavan toisen iholle... Outoa.

Bravon ystävänpäivähaastattelussa Georg sanoi romantiikasta ja toivomistaan treffeistä näin:

"Yrittäisin vain olla oma itseni, enkä laittaisi mitään hienoja vaatteita tehdäkseni vaikutusta tyttöön. Tarkoitan, olisin totta kai tosi iloinen, jos tämä tyttö pukeutuisi minua varten, mutta en myöskään haluaisi hänen esittävän jotain mitä hän ei ole. Luodakseni romanttisen tunnelman, veisin hänet kauniiseen ravintolaan. No jaa, nyt kun ajattelee, laittaisin varmaankin ruuan mieluummin itse - se on paljon intiimimpää. Se saattaisi maistua paremmalta ravintolassa, mutta minun pastani olisi varmasti myös kokeilun arvoista!"

Se ihminen vetää pois todellisuudesta. Hassulla tavalla jotenkin. Mutta romantiikka... se on outoa. Kovaa. Se ei ole punaista ja lämminsä, se on etäistä. Sinistä. Imelää, maistuu liian sokeriselta karkilta. Jos minä rakastan, niin minä laitan jauhelihakastiketta, pesen likaiset vaatteet ja iltaisin makaan sohvalla pää miehen reisien päällä. Se on romanttista, jos mikä.


kuva: Freedigitalphotos.net