Istun yksin soutuveneessä keskellä merenlahtea ja mietin. Yleensä tarinoissa tälläisissa kohdissa sää on kaunis; aurinko laskee hiljalleen ja värjää taivaan punaiseksi ja violetiksi ja meri on peilityyni. Mutta tänään ei ole kaunis ilma. Aallot keinuttavat venettä ja taivas on tummanharmaa. Yöllä sataa varmaan rankasti. Istun veneessä päiväkirja sylissäni ja mietin viime päivien tapahtumia.

Eilen oli yleisurheilukisat kotipaikkakuntani kentällä. Valmistauduin omaan juoksuuni radalla, kun juoksit ohitseni. Katsoin perääsi ja toivoin, että kääntyisit ja näkisin pitkästä aikaa ihanat kasvosi ja ruskeat silmäsi. Mutta et tietenkään kääntynyt, vaan jatkoit juoksuasi. Lähtöpaikalla istuin nurmella ja venytin jalkojani, kun menit taas ohi. Tällä kertaa katsoit minuun. Suoraan silmiin. Jos en olisi istunut valmiiksi, olisin varmaan pudonnut polvilleni. Katsoit minuun vain hetken, mutta se hetki tuntui ikuisuudelta ja ihanalta unelmalta, josta olin haaveillut iltaisin.

Oikeasti en tiedä, mitä minusta ajattelet, mutta uskon, että en välttämättä ole mielestäsi maailman inhottavin asia, yritithän viime kesänä jutella minulle, kun venyttelimme vierekkäin. Olin jo silloin ihastunut sinuun ja menin totaalisesti paniikkiin, kun tajusin että puhut minulle. Mumisin vastauksen kenkien kärjille, enkä uskaltanut vilkaistakaan sinuun.

Tiedän, että minun pitäisi olla oma höpöttävä ja positiivinen itseni, mutta aina kun näenkin sinut muutun hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi. Tiedän, että olet oikeasti yhtä sosiaalinen ja positiivinen kuin minä ja sen takia uskon, että tulisimme hyvin toimeen. Mutta en vain voi itselleni mitään. Kaverini yrittävät usein rohkaista puhumaan sinulle, mutta en vain saa kerättyä tarpeeksi rohkeutta. Tiedän, että jos en tee pian jotain itselleni, joku muu saa vierelleen maailman ihanimman ihmisen. Useinhan tarinoissa henkilöt huomaavat heti olevansa toistensa sielunkumppaneita. Me emme ole sellaisia, mutta silti meitä yhdistää ainakin sama harrastus.

Alkaa olla loppukesä ja kisat vähenevät, mikä tarkoittaa, että näen sinua entistä harvemmin, sillä asut viereisellä paikkakunnalla. Välimatka ei ole kuin 40 kilometriä, mutta se on paljon 15-vuotiaalle. Tietysti voisi harkita mopon tai skootterin ostoa, mutta sekään ei tunnu hyvältä idealta. Olen ollut sinuun ihastunut yli vuoden. Rippileirillä ihastuin toiseen. Tiedän, että hän huomasi sen. Uskon, että tunne oli silloin molemminpuolinen. Mutta eihän siitäkään tullut mitään suurempaa, sillä näin sinusta unta öisin ja aamulla olin vihainen itselleni. Vaikka emme ole yhdessä, minusta tuntuu, että petän sinua, jos ihastun toiseen. En uskalla kertoa tunteistani kenellekään. Enkä varsinkaan siitä, että ihastuin välillä toiseen.

Lahdella tuulee jo aika kovaa ja hampaani kalisevat kylmyydestä. Varpaani ovat jo aivan tunnottomat, mutta en voi lopettaa kirjoittamista, sillä se on ainut keino saada sisälläni vellovat tunteet hetkeksi kuriin. Usein iltaisin unelmoin, miten jossain bileissä tulisit hakemaan minua tanssimaan ja silloin uskaltaisin kertoa tunteistani. Mutta en edes keksi, miksi sattuisimme samoihin bileisiin, saati sitten miksi hakisit minua tanssimaan, kun itsekin huomasit, etten edes uskalla puhua sinulle.

Usein nukahdan tähän unelmaan ja näen unta, miten katson sinua ihaniin ruskeisiin silmiisi ja kerron, miten paljon sinua ajattelen ja kuinka tärkeä olet. Aamulla herään ja huomaan, että se oli taas vain unta, joka ei koskaan tule toteutumaan, jos en saa itseäni kuriin ja kerättyä rohkeutta edes siihen, että sanoisin sinulle hei. Onhan talvellakin tietysti kisoja halleissa, mutta talvella sinä keskityt hiihtoon ja lumilautailuun. Olen nähnyt sinut monesti laskettelemassa ja tiedän, että olet todella hyvä. Harrastanhan minäkin hiihtoa, mutta en niin paljon, että kävisin kisoissa kuten sinä, sillä yleisurheilu vie kaiken ajan.

Nyt tuulee jo niin kovaa, että minun on pakko soutaa rantaan ja mennä sulattamaan varpaitani takan eteen. Toivon, että vielä joskus saan kerättyä tarpeeksi rohkeutta. Aikaa ei ole paljon ja tiedän sen, mutta en vain tiedä mitä voisin tehdä.