
Hän ei tiedä, että rakastan häntä - ei hänen pidäkään.
Vaikenen ja painan pääni - en salli hänen nähdä tätä häpeää.
Olen peittänyt suruni ja kaipuuni valheellisen naurun alle,
jottei hän epäilisi minun löyhkäävän rakkaudelle.
Hän katsoo minua kauan, hartaasti - toivoen,
että minä siihen katseeseen vastaisin.
Elämä ilman häntä on tuskaa,
mutta elämä hänen kanssaan olisi tuskallisempaa.
Vaellan kahden maan väliä, odottaen,
että hän ymmärtäisi tunteeni ja sydämeni pimeyden.
Hän ei anna minulle rauhaa.
Hän ei tiedä, että rakastan häntä yli kaiken muun,
antaisin hänelle tähdet, taivaat, kuun
Vain hänen vuokseen vertani vuodatan
ja sillä tätä runoa kirjoitan.
- Annuli
Oksa.
Rakkaus on kuin puun lehti;
Kun se kuivuu,
se putoaa pois
ja jää vain lehteä kaipaava puun oksa.
- ppna
Hiljaa hyppelit,
melkein maata kosketit.
Nähdessäni minut,
luokseni juoksit.
Pysähdyit eteeni,
katsoit silmiini,
ajatukseni nousivat pilviini.
Laskit kätesi vyötärölleni ja minua suutelit.
Pitkän hetken olimme näin,
mutta sinun oli aika lähteä jo pois päin.
Jäin yksin odottamaan,
että sinut näkisin uuden kerran,
olisimme niityllä hetken verran.
Kun olisi taas aikasi lähteä,
seuraisit taivaan sydäntä.
Muistaisit sen,
että sinua ajattelen.
- Tytsy97
Erossa.
Käsi kädessä.
Aivan vieressä.
Huulet huulissa.
Nyt erossa.
- ppna
Istutaan tässä,
hiljaa vaan.
En tiedä mitä odotetaan.
Katsotaan toisiamme silmiin,
ei muista välitetä.
Koska tässä, ja nyt
on vain sinä ja minä.
- Sofia
Hän itkee yksin huoneessaan.
Ei kukaan välitä, ei rakasta, ei kaipaa.
Hän on huomaamaton.
Muut eivät tajua.
Häneen sattuu, ja paljon.
Ei..
Ei...
Häneen ei satu.
Minuun sattuu.
- TunnotOn
Sä istahdit vastapäätä minua,
mä katselin hiuksiasi punaruskeita.
Hymyilit pienesti
ja suuni avautui.
Olit enkeli,
toisen planeetan.
Mun hippityttö, rastahiuksinesi,
sinuun rakastuin, ensisilmäyksellä.
- Bing
Sinä olet minä, minä olen sinä
Muistathan: älä jätä mua ikinä.
Sinä olet minun, minä olen sinun
lähtösi jättäisi vain kovan kivun.
sinä olet minussa, minä olen sinussa
olet ainoa joka pitää minut elossa.
- janika-neiti
Yksi pieni katse valtasi minut,
silmiesi palo sai vapisemaan minut,
sinun hypnoottinen katse vangitsi minut.
- black_sheep
On nopissa numeroita mut siit puuttuu nolla,
se kertoo et huonoi ei voi olla,
sanon sun nimes ja heitän noppaa,
se pyörii ja pyörii kunnes ykköseen stoppaa.<3
- LOVEUFOREVER
Lähemmäs.
Monta kertaa olet saanut minut tuntemaan itseni ihanaksi.
Niin monta kertaa saanut minut häpeämään itseäni.
Monta kertaa olet näyttänyt parhaat puoleni.
Niin monta kertaa tehnyt minut mitättömäksi.
Vaihtanut minut toiseen, parempaan,
jättänyt minut pohjalle suremaan.
Tullut takaisin, muka pahoillasi,
vaikka tiedän että teit kaiken tahallasi.
Tämä kaikki on väärin, sen pitäisi loppua.
En silti voi sille mitään;
jokainen hymysi,
ja jokaikinen kosketuksesi
vie minut lähemmäs hulluutta...>
- ppna
En tiedä mitä tehdä.
En tiedä minne mennä.
Maailmani niin julma ja kylmä.
En voi ymmärtää.
Miten kaikki palasiksi hajoaa.
Maahan vajoan.
Itken ja huudan kaipuutani.
Kuinka voin olla näin rikki?
Tuhouduin sanoillasi.
Repeydyin huulillasi.
Kaipaan vielä syliäsi.
Tätä lämmintä tunnetta rinnassa.
Kun on tunteet pinnasa.
Vieläkin tunnen.
Nyt tiedät sen.
Yhä välitän.
- Bambubii
Runoja lehdestä 1/2010
Olit mulle kuin maailma,
sen kuu ja tähdet.
Olit kuin päivä,
sen tunnit ja minuutit.
Olit mulle koko elämä,
sen joka hetki.
Mutta nyt olet kuin syksy,
ja sen kuolleet lehdet.
Kuin sade,
jossa seison ypöyksin.
Öisin sua kaipaan,
luoksesi tahtoisin.
Voi kumpa vain pääsisin
sinun luoksesi uudelleen.
- LittleAngel
Kuuntelen tuulen huminaa
Se viilentää kuumaa päivää
Taitan maasta kukkasen
Ja katson sen kauneutta
Upotan jalkani santaan ja
kuuntelen laineitten liplatusta
Aallot lyövät rantaa kuin
piiskan isku
Olen luonnon tyttö niin onnellinen!
- midnight
Jos minulla olisi tuhat kättä, halaisin sinua lujemmin
Jos minulla olisi tuhat jalkaa, juoksisin luoksesi nopeammin.
Jos minulla olisi tuhat sydäntä, rakastaisin sinua enemmän.
- Aino97
Lumoava rakkaus (Tanja Lång)
Rakkauden lumoissa kulkee
kaksi paria onnellista.
Rakkauden voima on suuri,
se tuo tullessaan
niin suuren vastuun
kuin luottamuksen itseensä,
sekä lupauksen maailmaan.
Rakkauden lumo
tuntee ihmismielen,
se osaa kertoa oikean tien
lämpöön ja valoon,
missä ikinä liikkuukin
päällä maan.
Rakkaus on ihmisten
maailman perintö,
kultainen ja ikuinen.
mul on oma kulta, hiuksetkin kuin suklaanruskea multa.
kamerastani loppuu filmi kun jäänsinisin silmin hän mua katselee,
merituuli kun tuoksahtelee.
elämästäni loppuisi valo jos hän olisi kuin betoninen talo,
mutta ei, ei hän ole, hänpä on aurinkoni, oma mussukkani. aina.
- multaLOVE
Et kuulu minulle.
Sinä olet jo jakanut itsesi kahtia.
Puolet jää itsellesi ja puolet annat rakkaallesi.
Minä olen hukassa,
kaukana poissa täältä.
Olen sinun luonasi joka hetki.
Kun istun koulussa, ajattelen sinua.
Kun olen kaupassa, ajattelen sinua.
Yöt kulutan sinulle.
Aamulla ajattelen ensimmäisenä sinua.
Olet minulle äärettömyys ja haaste.
Sinun tapasi puhua minulle on jotain ainutlaatuista.
Olet minun mielikuvitukseni tuottama elämä.
Sinun silmäsi heijastavat surua sinun sydämestäsi.
Minä haluan sinulta vain hetken.
Onko se liikaa?
En unohda sinua.
Älä luule.
Älä kuvittele, että olet minulle kuin yksi muista.
Et ole.
Olet tärkeä.
Ihana.
Minulle sopiva.
- Ruusupuu
Vanhempia runoja:
Ajatuksen siivin, luoksesi nyt hiivin.
Valoisassa tai pimeässä,
Kuutamossa tai hämärässä.
Luoksesi hiivin, hennoin askelin.
- Sinkku
Kaupunki hiljainen,
vain yksinäisyyden kolahdukset laahavat asfalttiin.
Sataa, mutta en kastu vaikka seison suoraan tummimman pilven kohdalla.
En tunne mitään, paitsi riipivän hiljaisuuden kaivertavan sydämeeni tuhansia reikiä.
On kylmä, mutta en palele, vaikka kuljen alastomana hyisien seinieni sisällä.
Tyhjyys, sen jätit kun tulasin viimeisen kyyneleeni vuoksesi.
- Needless
Pihalla puhaltaa kevät,
mielikin ui jo talviturkkiaan pois
loskaisesta talvesta.
Sielu on rakentanut amppelimansikoille
aurinkoisen paikan,
pian Järki herää ja
toppuuttelee touhuamista, niin kuin vanhan rationalistin
kuuluukin.
Mutta
Sielu vain
nauraa kihertää Järjelle
ja pistää porkkanansiemenet itämään
tuhkakupin reunalle.
- Heska
Annoit mulle lupauksen,
vannoit rakkauden ikuisen.
Kun mä katsoin silmiin sua,
mä tietysti heti uskoin sua.
Mutta se rakkaus kestänyt ei,
joku toinen sun sydämen vei.
- BroKen
Olet yksin huoneessasi,
vain kuu paistaa ikkunasta lattiaan
luoden siihen ihmeellisiä varjojaan.
Kuulet vain ikävän hiljaisuuden,
jonka olet kuullut niin monesti ennenkin.
Ja kyyneleesi ottavat vallan.
Ne kastelevat sirot poskesi,
kuten ovat tehneet monesti ennenkin.
Mietit elämääsi ja sitä mikä meni pieleen.
Olit varmaan liian luottavainen,
kun ihmisistä hyvää uskoit.
Hyvät kaverisikin sinut ovat pettäneet.
Pois lähteneet ja yksin jättäneet.
Alat olla jo väsynyt itkemään
ja yksin tätä elämääsi eteenpäin menemään.
Mietit mitä huominen tuo tullessaan.
Sen saman surunko,
jonka muutkin päivät tuovat mukanaan
vai voisiko se tuoda mukanaan sen kadotetun onnen.
- Onnen kadottanut
Sinut huomasin.
Veit sydämeni.
Kuitenkin pelasit
rakkaudella.
Minun sydämelläni.
Emme nähneet aikoihin.
Nyt on minun vuoroni.
Nyt minä vein sydämesi.
Nyt minä pelaan
rakkaudella.
Pelinappulana on
sinun sydämesi.
- McStyde
Pelkäsin rakkautta,
en tiedä mitä se on,
mutta nyt juuri kun rakastuin,
sinä olet mahdoton,
en voi saada sinua,
olet vain haave unelmissain,
hymysi voimaa antaa,
antaa voimaa eteen päin,
olet pelastanut minut,
kerran jos toisenki,
en tahtoisi vain olla,
tahtoisin kertoa,
kuinka tärkeä oletkaan,
sitä et aavista,
et ehkä huomaa,
kuinka sinua katselen,
et ehkä huomaa,
kuinka sinulle hymyillen,
et ehkä huomaa,
kuinka sinua ikävöin,
et ehkä huomaa,
kuinka ilonen mä oon,
kun sinä sanot minulle hei.
-Keijukainen-
Katseet kohtaa,
mihin se johtaa,
käsi toisen kättä koskettaa,
on se erään pojan unelmaa,
poika katsoo toista silmiin,
suutelee häntä ja lentää pilviin,
Voi jos tuo totta olla vois,
häpeilemättä toista poikaa rakastaa noin,
mutta helppoa se ei ole niin,
kaikki vain on päättynyt pojan elämässä kyyneliin,
Toivo kuitenkin asuu pojan sydämessä,
usko uuteen huomiseen,
ja hänen unelmien miehen löytämiseen,
vielä hetket, yks ja kaks,
niin pojan elämä muuttuu varmasti paremmaks.
- Kaakajo
Askelillaan piirtää
syyslehtiin polkujaan
Asfalttiin huutaa
yrittää ajatuksiaan
Sadepisarat naamioivat ne
pienet surun kyyneleet
ja aamun sumuharso
on ikävälle verho.
- Meeri
Yksinäinen poika pimeässä kulkee, korvansa muulta maailmalta sulkee.
Katse suunnattuna kohti taivasta, kävely paksussa hangessa on vaivasta.
Näkee hahmon toisen ihmisen, luokse tämän juoksee.
Haukkoo kylmää ilmaa, sielu toisen ihmisen nousee kohti taivaansiltaa.
Unohtaa ei voi tuota kyseistä iltaa.
- Angels-93