- Siis se on aivan mahtava, Ronja hehkuttaa.
- Mä tiedän. Toi on jo sadas kerta, kun sanot sitä, hymähdän.
- Ei mutta oikeesti. Tänäänki se toi mulle ruusuja ja suklaata, Ronja jatkaa.
- Aika kliseistä, mutisen.
- Sua vaan vituttaa, kun sulla ei ole kundia, Ronja töksäyttää.
Katson ystävääni ja hymähdän. Tollanen se on aina ollut. Esittää bestistä, mutta sit laukoo mulle noita ilkeyksiä, selvinpäin sekä humalassa.

- Hyvä, että bestis on tota mieltä, tuhahdan ja nousen sängyltä.
- Hey sori Silja, en mä oikeeasti... Se vaan tuli, Ronja alkaa selittää.
- Joo joo, niin sä sanot aina. Menisit ittees ja miettisit välillä muitakin etkä vaan itseäs! huudahdan ja katson Ronjaa vaativasti.
- Älä nyt, en mä oikeesti tarkottanut, Ronja vikisee.
- Sama se, mun pitää mennä, sanon Ronjan puheista välittämättä.
- Silja oikeesti! Ronja sanoo jo hieman paniikissa.
- Heippa, mutisen ja vedän oven kiinni perässäni.

Mietin riitaa ja tuhahdan jälleen. Ehkä Ronja on oikeessa, mutta ei sen aina tarvi kaikkee noin ilkeesti pamauttaa. Kuljen täysin omissa maailmoissani, kunnes havahdun vierestäni kuuluvaan kovaan kiroamiseen. Säikähdän ja katson ympärilleni. Huomaan jaloissani pienen koiranpennun ja kiljaisen.
- Voi raukka pieni! Eihän sua sattunut? panikoin ja kyykistyn silittämään pentua.
- Evy on täysin kunnossa, mutta kattosit silti etees. Meinasit astua sen päälle, poika vieressäni murahtaa.
- Anteeks, ei ollu tarkoitus... en mä pahalla... mutisen ja vilkaisen koiran omistajaa. Samassa tavoitan maailman ihanimmat ja varmaan tummimmat silmät. Vilkaisen poikaa muutenkin päästä varpaisiin. Tummat hiukset, uuden lookin mukaan, fruittari aivan selvästi. Punehdun  huomatessani pojan huvittuneen ilmeen mun siinä silmäillessä. Nousen nolona seisomaan.
- No hei, ei se mitään. Kato vaan seuraavan kerran etees, poika naurahtaa.
- Joo, sori viel, mutisen edelleen nolona tapahtuneesta.
- Unohdetaan se, oon muutes Ilari, poika esittäytyy.
- Unohdetaan vaan. Mä oon Silja, vastaan jo hieman uskaliaammin.
- Oot siis se 9B:n Silja? Ilari kysyy.
Hämmästyn ja katson poikaa hölmästi.
- Joo, miten niin?
- Sä silloin aamunavaukses pidit jutun niist eläimistä. Muistat kai? Se oli aivan mahtavaa. Sä olit niin perehtynyt siihen kaikkeen ja sait tajuamaan, miten tärkeitä eläimet oikeesti on, Ilari selittää innoissaan.
Naurahdan ja punastun uudestaan.
- Joo, kuulun pariin kerhoon ja musta se on muutenkin nykypäivänä tärkee juttu, että ajattelin sitten puhua siitä.
- Se oli niin upeeta. Jos kaikki muutkin olis yhtä kiinnostuneita asiasta, niin tääl maapallol ois eläimil parempi olla, Ilari hymyilee.
- Oon kyllä sun kanssas täysin samaa mieltä, naurahdan pienesti.
Vilkaisen Ilaria  ja sitten vielä koiraa.
- Mutta hei, mun on nyt aivan pakko lähtee täst kämpille, sanon.
- No nähdään koulussa, Ilari sanoo pirteästi.
- Todellakin, moikka, hymyilen ja lähden astelemaan asuntoani kohti.
- Hyvää yötä, Ilari huikkaa vielä mun perään.
Käännyn ja heilautan pojalle kättä vielä kerran. Hymyilen varmaan kuin naantalinaurinko koko matkan kävellessäni. Aikaisempi ärtymys on haihtunut musta. Lopulta saavun asunnolleni ja avaan oven.

Vilkaisen ympärilleni  ja hymähdän. Kuulen kolinaa ja pauketta ja samassa mun riiviö kissanpennut Iwy ja Tico ilmestyy mun eteen. Naurahdan ja nostan pennut syliini.
- Ootte te kyllä kaks kunnon hölmöö, virnistän ja suukotan molempia.
Lasken pennut alas ja laitan takin naulaan. Pesen naaman ja vaihdan vaatteet. Vilkaisen ympärilleni ja käsken kissat perässäni makuuhuoneeseen. Jostain syystä mun unentulo kestää tavallista pidempään. Mä mietin vaan Ilaria ja sen ihanan tummia silmiä. Lopulta mä sitten nukahdin siihen tunteeseen.

Törmäsin Ilariin muutaman kerran koulussa, mutta me ei juteltu. Itse asiasssa meni parikin viikkoa ennen kuin me taas juteltiin. Sekin oli sattumalta meidän lähikaupassa. Kävelin kissanruokien luokse ja aloin tutkailla tarjontaa.
- Kissoja vai? Ilari kysyy mun takana.
Säpsähdän ja käännyn katsomaan poikaa. Naurahdan.
- Ei sun tarvi mulle sydärii aiheuttaa. Joo, mulla on kaks pentuu, Iwy ja Tico, hymyilen.
- Melkein kuin Evy, Ilari naurahtaa.
Nyökkään, hymyilen pienesti. Alan sitten taas keskittyä kissanruokiin, vilkuilen kuitenkin väliä Ilaria. Puren huultani huomaamattomasti.
- Hei, sä ku nyt oot noita eläinaktivisteja, niin neuvos mua vähän, Ilari virnistää.
- No, mites mä voin olla avuks? kysyn naurahtaen.
- No kun Evy on niin nirso. Se harvemmin syö purkkiruokia. Siispä, sano sä mitä kannattaa ostaa ja kokeilla? Sä tiedät kuitenkin paremmin, Ilari selittää.
- No alotetaan siitä, että mitä sä olet jo kokeillu? kysyn.
- Tuota ja tuota, sekä noita, poika näyttää ja mä nyökkään.
Alan tutkailla valikoimaa. Puren taas tavanomaisesti huultani ja huomaan Ilarin virnuilevan vieressä. Näytän pojalle leikkisästi kieltä, keskittyen sitten taas ruokiin.
- Kokeileppas noita, ehdotan.
- Okei, mä luotan suhuh, Ilari hehkuttaa.
- No kato nyt ensin mitä koiras tykkää, naurahdan ja siirryn sitten takaisin kissanruokien kimppuun.
- No kiitti, törmäillään, Ilari sanoo ja lähtee.
Heilautan kättäni pojan perään. Vilkaisen ruokia. Otan hyllystä muutaman purkin ja lähden sitten itsekin kassalle. Maksan ostokset ja kävelen kämpille. Taas mun ajatukset harhailee Ilarissa.

Seuraavana päivänä koulussa Ilari tulee koulussa mun luokse.
- Sä osasit valita just oikein, Ilari hehkuttaa.
- No sehän on hyvä jos koiralle kelpas, virnistän.
- Todellakin. Evy ei oo ikinä syöny noin paljon, Ilari naurahtaa.
Ronja jatsoo meitä ihmeissään.
- Aivan. Ronja, Ilari. Ilari, Ronja, esittelen nämä toisilleen.
- Joo, Ilari sanoo ja katsoo Ronjaa.
- Mmm, Ronja mumisee.
Vilkaisen molempia kummissani. Kohautan olkiani huomaamattomasti.
- Jonas! Ronja kiljaisee.
Vilkaisen Ilaria, joka irvistää ällöttävästi. Naurahdan ja viittaan poikaa seuraamaan. Ilari lähte kulkemaan mun vierellä.
- Rasittavia, huokaan.
- Mä voin uskoo, Ilari naurahtaa.
Virnistän ja katson poikaa.
- Hei tota, aloitan.
- Noo, kerros? Ilari hymyilee.
- Tunnetteko te Ronjan kanssa jo ennestään? Ku te olitte niin etäisiä toisillenne, kysyn.
- Tunnetaan, Ilari vastaa.
- Ai, mutisen.
- Siis mehän seurusteltiin jo ennen kuin me edes tunnettiin, saatika oltiin ikinä edes nähty, Ilari selvensi.
- Aaivan, sä siis oot se Mister X, josta Ronja aina hehkutti, virnistän.
- Jaa onks se joskus mua hehkuttanu? Ilari kysyy.
- Joo, melkein joka ilta silloin aikoinaan, hymyilen.
- No mun frendeille se oli taas kehunut kuinka se petti mua. Se vaan ei tiennyt, että ne kundit oli mun frendei, Ilari naurahtaa.
- Ihan tosi? Huh huh, hämmästyn.
- Noo, ei se ollu mun arvonen, Ilari hymyilee.
- No ei todellakaan., möläytän.
Punastun sanojani ja käännän katseeni muualle. Me kävellään loppumatka ihan hiljaa, kunnes pysähdytään mun kämpän eteen. Hymyilen.
- Mä asun tässä. Kiitti, et saatoit, sanon.
- Nyt mä tiedän, mistä aina löytää sut, Ilari virnistää.
- Totta, hymyilen.
- Ei mutta hei, tahtoisitko illalla lähtee mun frendin bileisiin? Vai joko sulla on illaks muuta? Ilari kysyy.
- Joo, eikun siis... naurahdan. – Ei mulla oo illalla mitään, joten voin tulla sinne bileisiin sun kanssas.
- Hyvä. Haen sut tästä puol kasi, Ilari hymyilee.
- Okei, puol kasi, hymyilen ja kävelen sisälle.
Nostan vastaan tulleen Ticon syliini ja huokaan syvään. Suukotan kissan puhki ja lasken sitten takaisin lattialle.

Valmistaudun iltaa varten huolella. Mua jännittää ihan älyttömästi, mutta yritän parhaani mukaan rentoutua ennen Ilarin tuloa. Tasan puoli kahdeksan ovikello soi ja mä ryntään avaamaan. Ilari katsoo mua hymyillen.
- Sä näytät fantastiselta, Ilari kehuu.
- Kiitti, niin säki, naurahdan.
- Noiko on ne sun kissat? Ilari kysyy ja osoittaa kahta palloa sohvalla.
-Yep, nehän ne on. Toi ruskeeharmaa on Tico ja toi valkomusta ruskeeoranssi on Iwy, vastaan.
- Tosi suloisia ilmestyksiä, Ilari hymyilee.
- Onhan ne. Vasta viis kuisia, sanon.
- Niin nuoria? Ilari hämmästyy.
- Ne oli kuukauden, kun sain en. Niiden emo kuoli, joten halusin ottaa noi hoidettaviks. Olihan siinä työ pullolla pikkusia vähän väliä syöttää, mutta mä halusin pelastaa ne, niin mä myös toimin niiden eteen, kerron.
- Aivan mahtavaa. Oot joku super mama, Ilari naurahtaa.
- No eläinrakas, kun olen ja muutenkin eläinten etua ajan niin eihän siinä mitään, hymyilen.
- Totta, mutta mennäänkö että keretää bilettääkin? Ilari kysyy.
- Todellakin, virnistän.
Ilari ottaa mua kädestä. Vilkaisen poikaa ja hymyilen. Me kävellään koko matka käsi kädessä.

Lopulta me päästään perille ja Ilari avaaa mulle oven. Astun sisälle ja näen jo eteisessä tutun hahmon. Pudistan päätäni kuullessani samaisen tutun kiljahduksen. Ilari katsoo mua.
- Silja! Ronja hyppää mun kaulaan.
- Moi, mutisen.
- Ja Ilari kulta mussukka, Ronja virnistää.
- Ronja, Ilari hymähtää.
Vilkaisen Ilaria, joka tulee mun luokse ja kietoo kädet mun ympärille. Hymyilen ja katson sitten taas Ronjan menoa. Huokaan.
- Mihinkä Jonaski jäi, mutisen.
- Älä siitä piittaa, Ilari kuiskaa.
- En en, mietin vaan, hymyilen pienesti.
- Noni, hyvä, Ilari hymyilee ja suukottaa hellästi mun poskea.
Me kävellään keittiöön ja otetaan boolia. Mun on tosi hyvä olla siinä Ilarin kainalossa.

Ilta kuluu ka meillä on tosi hauskaa. Lopulta tulee illan toisiksviimeinen hidas ja Ilari pyytää mua tanssimaan. Suostun automaattisesti. Kiedon käteni Ilarin niskan taakse ja hymyilen. Biisi on Lord Estin Sun vieressä on lämmin. Ilari laulaa mulle musiikin mukana biisin kertosäettä.
- Sun vieressä on lämmin, kun ulkona on kylmä. Kun sua hellin, oon aina taivaas. Tiedän, mitä etsin, kun sut löysin, en osaa olla yksin, kun sain sut, Ilari laulaa hellästi mun korvaan.
Hymyilen ja katson poikaa onnellisena. Biisin loputtua Ilari vetää mut lähelleen ja suutelee mua hellästi. Se suudelma on niin pehmeä ja rakastava. Katson Ilari suudelman jälkeen ja punastun pienesti.
- Oota, mun on käytävä vessas, naurahdan.
- En mä mihinkää katoo, Ilari kuiskaa mun korvaan ja suukottaa vielä hellästi.
Hymyilen ja juoksen sitten vessaan. Vilkaisen peiliin vielä lähtiessäni ja nyökkään kevyesti.

Palatessani takaisin en näe Ilaria missään. Etsin poikaa katseellani pitkään. Lopulta huomaan Ilarin ja hymyilen. Hymy kuitenkin hyytyy tajutessani, ettei poika ole yksin. Samassa huomaan Ronjan, joka hyökkää Ilarin syliin ja suutelee poikaa. Haukon henkeäni. Ei voi olla... Ronja ja Ilari! Mua oksettaa. Kyyneleet alkaa valua mun poskille. Katson paria ja mun sydän vuotaa verta.

Ilari huomaa mut ja on jo tulossa mun luokse, mutta mä juoksen pois. Mä juoksen koko matkan kämpille ja lopulta purskahdan hillittömään itkuun. Itken aamuyöhön asti, kunnes nukahdan. Herään aamulla, kun joku paukuttaa ovea. Nousen sängystä ja lähden laahustamaan ovella. Pysähdyn heti, kun kuulen Ilarin äänen.
- Silja avaa! Mä tiedän, et sä oot sielä! Ilari huutaa.
Mulla ei ole sille mitään asiaa. Odotan, että Ilari lähtee ja samantien soitan faijan hakemaan mut pois. Pakkaan tavarat ja laitan kissat kantokoppiin. Toivon vaan, ettei Ilari ilmesty uudestaan.

Mä asuin porukoiden luona jonkin aikaa. En olis muuten saanut olla rauhassa. Kouluunkin oli soitettu, että mun mummo kuoli ja olisin poissa jonkin aikaa. Mun mummo oli kyllä kuollu, mutta jo silloin, kun olis kaksi vuotias.

Kuukauden päästä suostuin palaamaan takaisin asunnolleni. Raivasin itselleni tien ovelle lumen seasta. Huokaisin ja katsoin ympärilleni.
- Ihanaa olla taas kotona, mutisen.
- Kiva, että oot täällä taas, kuulen tutun äänen takaani.
Käännyn ja kohtaan Ilarin tummat silmät. Pudistan päätäni.
- Anna mun olla, mä en jaksa, huokaan.
- En, tää on selvitettävä, Ilari sanoo.
- Ei ole selvitettävää, tokaisen.
- Onpas. Se mitä... Ilari aloitti.
- Se mitä tapahtui oli virhe. Mä näin sut ja Ronjan. Mä tajusin, että olit vaan leikkiny mun kustannuksella. Olit mun seurassa vaan ja ainoastaan, että saisit Ronjan takasin, selvensin.
- Ei ei, ei mitään tollasta, Ilari huokaisee.
- No mitä sitten? kiljun.
Huomaan, kuinka naapurit alkaa kurkkia verhojen takaa pihalle. Hymähdän ja katson Ilaria.
- Tuu nyt sit sisää, mutisen.
Ilari kävelee mun perästä sisälle. Vilkaisen poikaa ja ohjaan sohvalle.
- Sul on upee kämppä, Ilari henkäisee.
- Oot sä tän ennenki nähny. Sanos nyt asias, mumisen.
- Silja oikeesti, se ei ollut mun idea, Ilari sanoo.
- Et sä vastaanka laittanu, huomautan.
- Laitoin. Mä työnsin sen vaikka kuinka monta keraa pois. Aina se kuitenkin tuli takaisin, Ilari kertoo.
- Mutta miks sä annoit sen tapahtua? Sä olisit voinut lähtee pois, kysyn ja pidättelen itkua.
-Ronja suuteli väkisin, mä en todellakaan halunnu sitä. Se vaan halus, ettei meidän jutusta tule mitään, Ilari huokaa.
Nyyhkäisen ja samassa Ilari tulee mun luokse. Painaudun poikaa vasten ja annan lopulta kyynelten valua pitkin poskia. Ilari silittää mun hiuksia ja hyssyttelee rauhoittavasti. Yhtäkkiä Ilari nostaa mut syliinsä ja kantaa makkariin. Katson poikaa ihmeissäni.
- Oo vaan ihan rauhassa, Ilari sanoo.
- Mitä sä? häkellyn.
Ilari tulee mun viereen makaamaan ja hymyilee.
- Nuku vähän aikaa ja rauhotu. Mä olen tässä sun vieressä, kun sä heräät, Ilari lupaa.
- Mutta ei mua väsytä, väitän.
- Nuku nyt vaan. Olos on huomattavasti parempi sen jälkeen, Ilari sanoo.
Nyökkään ja suljen silmäni. Nukahdan Ilarin silittäessä mun hiuksia.

Mä herään parin tunnin päästä. Nousen ja katson hädissäni ympärilleni. Huokaan helpottuneena huomatessani pojan nukahtaneen myös. Hymyilen ja mun on huomattavasti parempi olla.
- Sä tosiaan oot siinä, kuiskaan.
Ilari raottaa silmiään ja nyökkää.
- Ja jään, jos annat jäädä, Ilari vastaa.
- Mä haluan sun jäävän, vakuutan.
Me hymyillään molemmat. Ilari suutelee mua hellästi ja mä tiedän sen olevan tosissaan.

Myöhemmin mä hoidin vielä Ronjan. Me ei olla enää frendejä, eikä Jonaskaan sen kanssa halunnut sen illan jälkeen olla tekemisissä. Ronja jäi yksin, mutta omien tekojensa seurauksena. Mun taas oli hyvä olla. Sain lopulta kundin, jota rakastan. Me muutettiin peruskoulujen loputtua yhteen ja kaikki käänty parhain päin.

Nyt mä jopa rakastan kaikki niitä kliseitä, joita ennen inhosin.