Ehkä silloin olin väärässä. Silloin näin sinut erilailla. Olit luokan ilkiö ja villi poika. Sellaisena sinut silloin näin. Sitten eräänä kylmänä syysiltana - kun en halunnut olla ulkona, istuin tietokoneellani ja juttelin mesessä ystävieni kanssa - alkoi meidän tarinamme. Olit sinäkin meselistallani ja onlinessa. Emme olleet koskaan jutelleet mesessä kuin ryhmäkeskusteluissa ja koulussakin vain jotain kommentoitiin toistemme juttuihin. Olimmehan samalla luokalla, joten jotenkuten tunsimme toisemme kuitenkin. Olin silloin ihastunut erääseen toiseen luokkalaiseemme poikaan, Tamiin. Olitte Tamin kanssa kavereita, vaikkakin hieman erilaisia. Tami oli pitkä, ruskeahiuksinen luokan pelle ja sinä lyhyt, pellavapäinen luokan villikko. Sinä olit mielestäni poikaporukan johtaja, koska muut seurasivat sinua ja käyttäytyivät mallisi mukaan.  

Kuitenkin sinä syysiltana sinä aloit puhua minulle. Olin ällistynyt. En oikein tuntenut sinua kohtaan muuta kuin inhoa, koska olit mielestäni hieman ilkeä. Juttelin vain takaisin kaikenlaista mitä tavallisestikin. Siitä lähtien aloimme jutella useammin ja useammin. Parin viikon kuluttua tunnuit jo niin luotettavalta, että kerroin sinulle kaiken tunteistani Tamia kohtaan. Sinä sanoit, että tiesit kyllä, olithan Tamin kaveri. Olin vähän nolostunut, mutta kysyin, tiesitkö, mitä Tami tuntee minua kohtaan, kun Tami itse ei siitä minulle kertonut. Et kuitenkaan tiennyt, mutta sanoit käskeneesi Tamin kertoa ja lisäsit hänet keskusteluumme. Tiesin kyllä, mitä Tami tulisi sanomaan, mutta silti jännitin. Sitten se tuli. Niin tylysti kuin odotinkin. Ei kiinnosta. Ja hän olikin jo poissa keskustelustamme. En itkenyt. Olin itkenyt hänen takiaan niin paljon, että se ei tuntunut enää miltään. Pyysit minulta anteeksi. Varmaan luulit, että olin vihainen, koska olin hiljaa. Kysyin, että miksi ihmeessä sinä anteeksi pyydät. Et tiennyt. Varmuuden vuoksi kuulema. Se oli minusta tosi huvittavaa, koska pyytelit anteeksi alituiseen vain kohteliaisuuttasi. Olit todella kohtelias. Lohdutit minua, kun Tami oli niin tylysti tunteensa ilmaissut. Vähän sen jälkeen, kun Tami oli tehnyt tunteensa selväksi tajusin, että olin ihastumassa sinuun. En olisi halunnut sen tapahtuvan. Tiesin, että joutuisin pettymään, enkä olisi kestänyt sitä niin pian uudelleen. Aika pian siitä vaihdoimme puhelinumeroita ja harmikseni myös sinä huomasit ihastumiseni ja halusit tietää, onko se totta. Kysyit asiasta ja myönsin sen. Olit todella ymmärtäväinen ja ihana.

Yksi asia minua kuitenkin häiritsi. Se minkälainen olit koulussa. Suorastaan vastakohta sille ihanalle ja kohteliaalle pojalle, joka olit, kun juttelimme mesessä tai tekstasimme. En kuitenkaan kehdannut sanoa sinulle asiasta. En oikeastaan miettinyt silloin asiaa sen enempää. Se unohtui aika pian.

Aloin tykätä  sinusta aina vain enemmän ja enemmän. Vaikka tiesin, ettemme koskaan tulisi seurustelemaan niin joka kerta, kun sanoit minulle jotain todella kivaa tai mielestäni romanttista, heräsi toiveita siitä, että jos kuitenkin olisit vähän ihastunut minuun. Tässä vaiheessa olin unohtanut Tamin jo ihan täysin. Kuitenkin välillä teit todella selväksi, että et todellakaan halunnut muuta kuin olla kavereita. Sellaisina hetkinä oloni oli surullinen ja usein itkinkin. Muuten en itkenyt sinun vuoksesi lainkaan. Toisin kuin silloin Tamin vuoksi.

Lopulta kaikkien ihanien päivien jälkeen, kun olin jutellut kanssasi, tajusin rakkauteni, niin en enää pelännyt sitä, että joutuisin pettymään. Kyllä minä tiesin koko ajan, ettet tuntenut minua kohtaan muuta kuin ystävyyttä, mutta olin silti päättänyt tunnustaa rakkauteni. Ja niin myös tein.  En muista enää, mitä silloin sanoit. Et varmaan oikein mitään. Samalla kertaa kerroin myös siitä, etten pidä siitä, että esität koulussa eri roolia kuin silloin, kun juttelet kanssani kahdestaan. En muista kunnolla, mitä siihenkään sanoit, mutta ainakin kysyit, että millä tavalla olit erilainen. Kerroin asian totuudenmukaisesti niin kuin se mielestäni oli. Sanoit jotakin siihen suuntaan, että aika hankalaa. Selitin jotain, että sinua onkin vaikea rakastaa, koska siitä pojasta, joka olet koulussa, en tykkää lainkaan ja siihen poikaan, joka olet, kun olemme kahdestaan, olen jo rakastunut. Vastailit vain lyhyillä lauseilla ja todennäköisesti hieman loukkaannuit tai ainakin hämmennyit. Siispä viestitimme vain hyvät yöt ja se oli siinä. Seuraavana päivänä pyysin anteeksi ja sanoin, etten voi erotella, milloin rakastan sinua ja milloin en, olethan se kuitenkin koko ajan sinä. Ja kyllähän sinä anteeksi annoitkin kuten yleensä aina.

Siitä eteenpäin oli todella kivaa, mitä nyt pieniä kinasteluja silloin tällöin. Mutta pian koitti se päivä, kun oli aika hakea välitodistukset  ja aloittaa joululoma. Sinusta se oli tietenkin mahtavaa kuten kaikista muistakin, paitsi minusta. Inhosin lomia, kun jouduin olemaan kotona enkä nähnyt ystäviäni joka päivä ja tietenkään en nähnyt sinuakaan. Niinpä jo ensimmäisenä lomapäivänä minulle tuli kauhea ikävä kaikkia, varsinkin sinua. Olin totaalisen rakastunut sinuun ja kirjoitin mesen henkilökohtaiseen viestiin ”ikävä <3”. Kun seuraavan kerran kirjauduit sisään, kysyit heti ”onko?”. Minulla kesti vähän aikaa ennen kuin tajusin, mitä tarkoitit. Ja kun tajusin, mistä oli kyse vastasin että ”tietenkin on”. Se oli minusta yksi niistä ihanista hetkistä, jotka muistan vieläkin. Juttelimme mesessä melkein koko ajan ja kun et ollut mesessä niin yleensä  tekstailimme. Olimme periaatteessa koko ajan yhdessä. Minulla oli taipumus sanoa sinua enkeliksi tai söpöliiniksi. Kerran kun taas lisäsin viestini loppuun enkeli, niin kysyit ensimmäistä kertaa, miksi oikein kutsuin sinua enkeliksi. En oikein keksinyt muuta selitystä kuin, että olit enkeli. Olithan kuunnellut murheitani aina kun minulla niitä oli. Ja vieläpä yrittänyt löytää niistä ne hyvät puolet. Piristit minua aina. En todellakaan olisi voinut luopua sinusta. Rakastin sinua ja tiesit sen.

Pian olikin jo uusivuosi. Aika sinun kanssasi kului kuin siivillä. En edes muista mitään muuta niistä kahdesta kuukaudesta kuin sinut, mitä juttelimme ja keksimme yhdessä. Silloin kun katselin naapurien ampumia raketteja kauniille tähtitaivaalle, jota olin aina rakastanut, tulit mieleeni ja kirjoitin sinulle viestin. ”Sinulla on varmaan kiire pelleillä, joten tää on nyt vaan tää yks viesti. Hyvää uutta vuotta enkeli <3 Tää syksy on ollu paras ikinä. Ja se on sinun ansiotasi. Rakastan sinua.” Odotin jännittyneenä, mitä vastaisit viestiini. Ja pian puhelimeni piippasi viestin merkiksi. ”Kiitos, samoin :)”  Olin iloinen, enkä viitsinyt kysyä, tarkoittiko samoin vain sitä uuden vuoden toivotusta vai muutakin. Myöhemmin illalla tekstailimme tavalliseen tapaamme ja kun olin sanonut itseäni oudoksi, niin vastasit taas sellaisella ihanalla lauseella, että olisin voinut suudella sinua, jos olisit ollut kanssani. Viestissäsi luki, etten ole outo vaan erilainen. Hyvällä tavalla. Olisin voinut itkeä onnesta sen viestin jälkeen. Niinpä kerroin sinullekin, että jos olisit ollut kanssani, niin olisin taatusti suudellut sinua. Et ensin vastannut viestiini, joten pyysin anteeksi. Sitten vastasit. Et ollutkaan suuttunut, et vain ollut kerinnyt vastata viestiini. Siispä kysyinkin, mitä olisit sitten vastannut. Et tiennyt. Ihmettelin, etkö olisi sitten kieltäytynyt suukostani. Et kuulema olisi ja olin taas onneni kukkuloilla. Tartuin kynään ja kirjoitin sanoituksen sinusta. Ehkä joku joskus säveltäisi sen lauluksi asti.  Olit yllättynyt, kun kerroin, että olin kirjoittanut sinusta. Sitten minua alkoi nukuttaa ja laitoin hyvät yöt.

Seuraavaa päivää en haluaisi muistaa. En haluaisi, että se olisi tapahtunut. Mutta se kuitenkin oli eikä sitä enää voi muuttaa. Tekstailimme jostain ihan turhasta aiheesta. Muistutin sinua jostain ihanasta, mitä olit sanonut minulle. Et muistanut sanoneesi sitä. Käskit minun unohtaa kaiken, mitä olit tehnyt ja  sanonut ja poistaa sinulta tulleet viestit. Kyyneleet tulivat välittömästi, kun olin lukenut viestin. En ajatellut enää selvästi ja kerroin sinullekin, että itkin vuoksesi. En edes muista, mitä sanoit siitä. Sen kuitenkin, että anteeksi et ainakaan pyytänyt. Se asia jäi siihen. Mietin kaikkea sitä koko yön ja itkin. Ne kaksi kuukautta olivatkin siis olleet valhetta. Et kuitenkaan välittänyt oikeasti. Seuraavana päivänä pyysin anteeksi. Pyysit sinäkin, mutta kielsin sen. Ei sinun pitänyt anteeksi pyytää, vaan minun.

Kaksi päivää vastailit viesteihini vain yhdellä tai kahdella sanalla. Kyselin, oletko vihainen, koska olit tuollainen. Väitit, ettet ole. Olit kuulema vain väsynyt ja laiska. Sitten sunnuntaina riitelimme taas.Tällä kertaa suutuin käytöksestäsi ja väittelimme asiasta. Olin todella vihainen, kun et suostunut kertomaan, mikä sinua vaivasi. Ja tällä kertaa kumpikaan ei pyytänyt anteeksi. Minusta tuntui todella pahalta, koska en ollenkaan tykännyt riidellä ihmisten kanssa. Ja ihmisen kanssa, josta välitti, se oli vielä pahempaa. En enää rakastanut sinua, mutta välitin todella paljon. Maanantaina riitely jatkui tai oikeastaan minä raivosin sinulle ja sinä vain vastailit jotain ilkeää takaisin. Sinä iltana molemmat pyysivät anteeksi pitkästä aikaa. Mutta sinä et tuntunut kuitenkaan tarkoittavan sitä. Ja ei kai sinulla sitten mielestäsi ollutkaan mitään anteeksipyytämistä.

Nyt tiistaina en ole puhunut kanssasi ja tuntuu, ettet halua edes puhua kanssani. En tiedä,  pystyisinkö rakastumaan sinuun uudestaan, jos muuttuisit taas ihanaksi ja kohteliaaksi enkelikseni. Nyt olet minulle taas se sama vähän ilkeä poika, joka olit ennen kuin tutustuin sinuun. En taidakaan tuntea sinua lainkaan. En edes tiedä, näyttelitkö silloin, kun rakastin sinua. Nyt tajuan, ettei se johdu minusta. Sait minut uskomaan itseeni paljon enemmän vaikka satutitkin paljon. Olen kiitollinen siitä, että sanoit niitä ihania asioita minusta. En koskaan unohda niitä, vaikka olit tähän mennessä kivuliain ihmissuhteeni. Vaikka en tiedä, tarkoititko oikeasti kohteliaisuuksia, joita minulle sanoit,  niin uskon niihin. Uskon itseeni ja nyt voin olla oma itseni. En enää yritä näytellä samanlaista kuin muut. Olet todellakin pelastusenkelini.