Sinä iltana lumihiutaleet leijailivat kevyesti kaaressa maahan. Katselin ikkunasta ja mietin, kuinka ihanaa olisi olla hiutale, ei tarvitsisi miettiä, mihin laskeutua ja tuntea sitä tuskaa, mitä kokee ihmisenä ollessaan. Ihmisen ulkokuoresta ei voi päätellä sitä, mitä hän on kokenut, mistä hän on tullut eikä välttämättä sitä,  mitä hän ajattelee elämästä. Toisaalta se on hyvä juttu, mitä jos muut ihmiset lukisivat toisen ajatukset - siitä saattaisi tulla melkoista myrskyä ja sotaa. Nyt haluan kertoa oman tarinani mielipiteistäni ja tuskasta, jota koin asian yhteydessä.

Se taisi olla talvea, kun taas kerran pysähdyin ajassa ja jäin treffipalstalle surffaamaan. Ehkä hyvä niin, sillä silloin tapasin hänet. Netissä juttelimme parisen sanaa ja hän halusi tavata minut, koska asuimme samassa kaupungissa.Hän tuntui kivalta jo netissä ja aikani kuluksi ajattelin, ettei siinä mitään menettäisi. Näimme hyvin yleisellä paikalla ja ensisilmäyksestä lähtien ihastuin häneen.
Kävimme kahvilla ja ilta jatkui kävelyn merkeissä.Tutustuimme lisää ja päätimme alkaa seurustelemaan.

Voi miten ihanaa ensihuuma voi olla. Jokainen päivä oli täydellinen ja en olisi yhtään halunnut olla hänestä erossa. Rakkaus sokaisi mut täysin. Olimme seurustelleet neljä kuukautta, kun hän alkoi etääntyä musta. Perui tapaamisia ja saattoi mennä puoli viikkoa, ennenku hänestä kuului seuraavan kerran. Yritin kysyä, että mitä tää on, mut aina tuli sama vastaus "sori, oon ollut autoa laittamassa kaverin kanssa". Aina kun näimme, se meni samalla tavalla: hengailtiin hetki, pikkasen hellyyttä ja sit hänen piti taas lähteä. Sama rumba jatkui kuukauden verran. Sitten tuli se päivä, mitä olin pelännyt. Hän halusi erota.

Syytä en oikeen ikinä saanut tietää kunnolla. Olin ihan romuna monta kuukautta ennen kuin hän otti yhteyttä ja halusi nähdä sellaisissa merkeissä ja kun olin sinisilmäinen, niin totta kai suostuin.
Sitä virhettä kadun ainiaan.

Joka aamu kävin oksentamassa, oksensin pitkin päivää ja pelkäsin. Arvasin, ettei kaikki ole kohdallaan. Sitten oli pakko ostaa testi. Ja sitähän se olikin, olin raskaana hänelle. Itkin päiväkausia ennen kuin uskalluin hänelle soittamaan ja kertomaan. Sen jälkeen hänestä ei kuulunut mitään. Jouduin itse miettimään vaihtoehtoja ja niitä ei ollut monia. Ahdisti päivittäin, itsetuhoiset asiat kävivät mielessäni, mutta halusin olla vahva kestämään. Päivät vaihtuivat viikoiksi ja oli päätöksen aika...Aborttiin päädyin, se oli vaikein valinta ikinä ja kadun päätöstä loppuikäni, mutta elämäntilanteesta johtuen se oli ehkä kaikkein parhain vaihtoehto. Hänelle kun kerroin päätöksestä, niin eiköhän sieltä tullut " voitaisko taas nähdä ja... ".