Vasta nyt mä oikeasti tajusin, kuinka ikävä mulla oli sua. Me ei oltu nähty noin kuukauteen, mutta tuntui, ettei oltais koskaan tavattukaan. Ei susta paljoa kuulunut, et edes tekstannut tai soitellut. Mä olin yrittänyt soittaa sulle monesti tai laittanut viestiä, pari kertaa olit vastannut viesteihin lyhyesti. Ei todellakaan enää tuntunut, että me seurusteltais.


Mutta nyt, kun otin hyllystä sen huovutetun punaisen sydämen, jonka mä sain sulta, mä haistoin siinä sun tuoksus ja tajusin, että mulla on ihan hirvee ikävä sua. Palasin muistoissani ihan ekoihin päiviin, jotka mä susta muistan.


Joskus kolmannella me istuttiin musan tunneilla vierekkäin. Muistan, kuinka yritin aina virittää sun kanssas jotain keskustelua, olin nimittäin jo silloin suhun ihastunut. Neljännellä kerroin parhaille kavereilleni, että tykkään susta ja ne tais möläyttää asian sullekkin. Nelosella me juteltiin aika paljon ja ihastuin aina vaan enemmän ja enemmän. Vitosen alussa me kumminkin tutustuttiin vasta. Muistan kattoneeni kalenteriin just, kun sulla oli nimpparit ja toivotin sulle koulussa hyvää nimipäivää. En muista tarkalleen, miten se siitä lähti, mutta koulun jälkeen tulit meille ja olin ihan onnessani. Kerroit mulle tykkääväs musta, mutta oli kuulemma joku muukin. En sillon ruvennut kyselemään mitään kuka tää joku toinen oli. Meistä tuli oikeastaan jopa parhaat kaverit, ei mitään sen ihmeellisempää.


Kaikki rupes koulussa ilkkumaan kaikenlaista ja monet veikkas, että me oltais oltu yhessäkin. Vaan ei oltu. Harmi, olisin mä ehkä halunnut, mutta näin jälkeenpäin ajatellen olin pikkulapsi, no okei olen vieläkin. Kuudennella me vietettiin tosi paljon aikaa yhessä ja sä kerroit mulle kaiken elämästäs. Sulla meni kotona huonosti, mutta koulussa olit iloinen ja varsinkin tyttöjen keskuudessa suosituin poika luokaltamme. Hengasit myös kahden muun luokkamme tytön kanssa ja koska nekin tykkäs susta, pelkäsin, että meistä ei tulis koskaan mitään. Joka tapauksessa, leirikoulussa kaikki sitten muuttui. Paras kaverini ei lähtenyt mukaamme leirikouluun, joten istuin bussissa yksin. Niin, kunnes sä istuit mun viereen ja aloit jutella. Silloin emme enää olleet kovin hyvissä väleissä, emme olleet jutelleet pitkiin aikoihin, mutta siitä se sitten lähti. Sä rupesit kyselemään kenestä tykkään. Mä käskin sun arvata ja sä totesit surullisena, että tuskin tunnet sitä onnellista, josta tykkään. Huokaisin ja hymyilin sulle, epäröin mutta kerroin sulle kumminkin, että susta mä olin tykännyt viimeiset neljä vuotta. Sä et kai aluks uskonut mua, mutta sanoit sitten, että säkin tykkäät musta. Olisin voinut kiljua onnesta sillä hetkellä. Se oli yks ihanimpia hetkiä koko mun elämässäni.


Vietimme leirikoulussa tosi paljon aikaa kahestaan, kavereina kylläkin. Tiistaiyönä, ihan vähän ennen keskiyötä sain sulta viestin, jossa kysyit, halusinko mä seurustella. Vastasin siihen viestiin myöntävästi. Seuraavana aamuna, aamupalalla sä tulit meidän eli siis mun ja kahden kaverini pöytään istumaan. Hymyilit söpösti ja halasit mua. Kaverini kyselivät, että mitä tää on. Olimme vielä sopineet, ettei kerrota muille, koska jos juttu ei toimisikaan. Loppupäivästä kaikki kyllä tiesivät asiasta jo. Samana päivänä kun näin sun laskevan laskettelurinteessä, en oikeestaan voinut uskoa, että seurustelin sun kanssas.


Eka kuukaus oli unelmaa, kaikki oli hyvin. Sitten alkoi mennä huonommin. Me riideltiin lähes joka päivä ja niitä riitoja ei koskaan sovittu, ne vain unohettiin. Toukokuun lopussa meillä oli luokkaretki. Saimme olla siellä vapaammin ja sä olit omien kavereides kanssa. Olitte bonganneet jotain vuotta nuorempia tyttöjä ja sä olit sen yhden kanssa vaihtanut numeroitakin. Et voinut tietää, että toi tyttö oli mun kaverini ja saisin loppupeleissä tietää kaiken, mitä olitte viestitelleet. Tää kaverini kertoi mulle tavanneensa kivan pojan ja saaneen siitä kuvankin, kuvan nähdessäni järkytyin. Siinä kuvassa olit sä, sä halasit sen kaverini kanssa ja vaikutit ihan ylionnelliselta. Silloin meillä rupes menee entistä huonommin. Et koskaan myöntänyt mitään, vaikka näinkin ne viesti, jota sä olit lähettänyt. En kuitenkaan ollut vihainen, pettynyt vain.


Tätä riitaa me ei olla vieläkään sovittu, vaikka siitä on jo yli kuukaus aikaa, kun juttu tuli esiin.
Lisäks oli kaikkia pieniä riitoja, joiden takia mä jätinkin sut jo kerran. Kauaa me ei oltu erossa, palattiin kumminkin. Ja ne puhelut, joissa me erottiin ja palattiin, olikin ainoat hetket, kun mä oon sun kanssas kuukauteen puhunut.


Vasta syksyllä, kun koulut alkaa me nähään seuraavan kerran. Siihen asti mun pitää vaan muistella meijjän yhteisiä hetkiä, katsella kuvia ja tuoksutella sitä punaista huopasydäntä, jonka mä sain sulta.