Kävelen kadulla. On pimeää ja ainokaisina valonlähteinä on himmeät katulamput. Vanha nahkarotsi haisee röökille ja vanhalle viinalle. Mä en muista eilisestä mitään. Ties mitä mä olen sekoillut. Päätäkin särkee niin vietävästi. Voi paska! Mä olen ihan sekaisin. Mua pelottaa mennä kotiin. Mutsi alkaa kuitenki räyhätä, kun pääsen kotiin. Nii, JOS pääsen. Täällä on niin pimeää, et Erkkikää ei näkisi eteensä. Päässä soi Anssi Kelan biisi. En muista nimeä. "Maailma matkaa radallaan... Kaikki kuolee aikanaan".


Sytytän röökin. Se ei maistukaan niin hyvälle kuin muistin. Heitän sen pusikkoon. Se alkaa kytemään ja kohta se oli ilmiliekeissä. Mä menen paniikkiin. Yritän soittaa hätänumeroon, mutta kännystä on akku loppu. Heitän suutuspäissäni kännyn liekkien sekaan ja kiroan hulluna.
Joku ilmeisesti oli soittanu hätänumeroon, sillä sireenin ääni kuului vaimeasti kaukaa.
Mä istahdan maahan ja pistän silmäni kiinni. Tässähän mä samalla kärvennyn, niin ei sitten ainakaan tartteis kuunnella äidin valitusta.


Liekit nuolee mun polvia. Se tuntuu... ihan helvetin hyvältä! Mä alan nauraa ja kaadun selälleni maahan. Kuulen sireenin äänen lähempää ja ihmisten puheen sorinan. En halua avata silmiäni, sillä en halua nähdä noitten pällistelevien ihmisten naamoja, kun ne innoissaan katsovat, kun Sanna 18 vuotta palaa poroksi.  Kyllä nekin on tyhmiä. Kattovat silmät suurina, kun tyttönen tekee kuolemaa niitten silmien edessä. Ne vaan tuijottaa. Liekit on melkein saavuttanut mun kädet. Mä vaan nauran hysteeristä ja ilotonta naurua ja vaikutan varmaan ihan hullulta. No kai mä sitten olenkin. Jään vaan liekkien keskelle nauramaan enkä edes yritä nousta ylös. Tässä sen nyt huomasi. Kukaan tässä korttelissa, ei edes äiti, välitä musta. Ne haluaa mielummin, et niitten kaunis puisto ei palasi ihan pilalle. Ne halua vaan mut pois täältä. Palomiehet on sammuttaneet palon ja mä makaan tajuttomana maassa. Mut kiidätetään ambulanssilla sairaalaan.


Joku pitää mun karrele palanutta kättä omassaan. Onko sittenkin joku joka välittää musta? Kun mä herään, radiosta kuuluu joku biisi, jossa kerrotaan "Romeosta ja Juliasta". Se on ihan hyvä kipale. Silmät suljettuina mä kuuntelen hetken sitä biisiä. Kun mä avaan silmäni, mä näen sen, joka piti mua kädestä kiinni siellä ambulanssista ja piti edelleen. Se ei todellakaan ollut äiti. Se oli Esa.
Nyt mun mieleen alkoi hiipiä toissapäivänen kännireissu. Mä oli ollut koko ajan Esan seurassa ja me oltiin suudeltu. VOI EI!! Nyt se varmaan luulee, et me seurustellaan! Voi helv***i!
Mä riuhtasen käteni Esan kädestä vaikka se sattuikin. Esa havahtui ja hymyili mulle.
"Ootko sä kunnos, hani?" se kysy.
"HANI!? En mä oo sulle mikään hani! Lähe menee senkin perverssi!"
"HEI dudette! Kelaa ny vähä, mitä sä suustas lauot!
"Enkä kelaa! Mä en ny vaan oo sun hanis!"
Esa katto mua oudosti ja nous seisomaan.
"Sä sanoit mulle, et sä rakastat mua!" Esa sano ja käänsi selkänsä mulle.
"Mä en vois koskaan sanoo mitään noin naurettavaa" mä huusin.
Esa käänty takas muhun päin. Sen silmistä loisti raivo. Sen silmät alko kiilua kyynelistä.
"Mä tuhlaan vaan aikaani suhun! V***U!" Esa naurahti.
"Mut.. Esa.. mä" mä änkytin, mut en tiiä, miks.
"Aivan sama!" Esa sanoi ja lähti huoneesta.
Se sattui. En todellakaan tiedä, miksi. Mä kelasin hetken ja tajusin.. mä olin sittenkin rakastunut!
"ESA!!!" mä huusin sen perään.
Yritin nousta sängystä, mut se teki hallaa mun jaloille. Mä menin takasin maakuulle. Mua särki joka paikasta. Ei fyysisesti. Vaan henkisesti! Fyysiset kivut ei ollut mitään verrattuna mun henkisiin kipuihin. Mä olin henkisesti kuollut. Mä aloin itkemään. Laitoin kuivuneet käteni kasvoilleni ja annoin kyynelten valua sormieni välistä. Kyyneleet kirvelsivät rikkonaista ihoani, mutta en välittänyt. Kerrankin oli joku, joka oli välittänyt musta ja mä meen ja torjun sen! Idiootti minä!
"Sä oot mun Roomeo, mä oon sun Juulia. En suudella saisi sun huulia!", se soi taas radiossa ja se riipi mun raskasta sieluani.


V***U!! Ei voi ihmisellä huonommin enää mennä. Nukahdan ja näen unta Esasta.
Se nostaa mut liekkimerestä ja suutelee mua, mut yhtäkkiä se läimäsee mua poskelle ja heittää mun painavan ruhon takasin liekkien sekaan.
Heräsin, kun joku todellisuudessa läimäsee mua. Avaan silmäni ja näen kaikista välinpitämättömimmän ihmisen, joka mun elämään kuulu. Se läimäsee mua uudelleen.
"Missäs neiti on ollu kolme päivää?" mutsi sanoo ja sylki lentää, kun se räyhää.
"En... mä oli Sakulla!" sanoin ja mutsi läimäsee mua taas.
"Nii joo! Siellä te vaan naitte ja juotte päät täyteen" mutsi huusi entistä kovempaa.
"No enemmin siellä, kun kotona kattomassa, kun sä tuut joka päivä kännissä uuden ukon kaa naimaan! Ihme, et sä et taas oo paksuna! Ja taas menisit tekee abortin ja pilaamaan taas yhen ihmisen elämän mun ja sun lisäks!" mä huusin ja odotin läimäsyä poskelleni.
Mutsin silmät kiilu raivosta. Se otti mun käsistä tosi kovakouraisesti kiinni ja huusi:
"Sun ei mun yksityiselämästä kaikkien kuullen tartte pentu kailottaa!! Ja monestikko ite oot tehny abortin?"
"No kerran kun se sun yks kännipäinen ukkos tuli mun luo ja raiskas mut mun omaan sänkyyn ja sä et tee asian eteen mitään!" mä huusin vuorostani mutsille.
Se heitti mun kädet rajusti sängyn reunaan niin, et ne aukesivat ja niistä alkoi vuotamaan verta.
"Haista V***U S**TANAN huora!" mutsi huusi ja lähti ovet paukkuen huoneesta.
Mä jäin tuijottamaan sen perään ja aloin taas itkemään.
Mä olen ihan turha sielu tässä maailmassa. Kukaan ei tarvitse mua. Ei edes oma äitini.
Menin kyljelleni ja lääkäri tuli samaan aikaan huoneeseen kysymään vointiani. Mä käännyin ja aloin räyhätä sille.
"Joo ihan v**un hyvin! En oo koskaan voinu paremmin. Sitä paitsi mitä se sua liikuttaa?" ja heitin pilleripaketin lekun naamalle niin, et sen otsa aukesi.
Lääkäri juos ovelle ja huusi paikalle pari apulaista. Pari muuta lääkäriä tuli huoneeseen ja ne otti mun käsistä kii, et olisin pysyny paikallani. Mä rimpuilin ja löin toista lääkäriä turpaan niin, et se lensi ja löi päänsä ikkunalautaan. Sen pää aukesi ja verta alkoi vuotaa pitkin lattiaa mun veren sekaan. Se lääkäri, joka oli ekana huoneessa, pisti mun kankkuun rauhoittavan piikin ja pari uutta lääkäriä tuli hakemaan veripään pois. Mä nukahdin ja näin vain painajaisia.
Olin ollut sairaalassa jo viikon. Mun ihosta oli palanut noin 30%. Mä pääsen tänään pois mukanani viisimiljoonaa eri rasvaputkiloa.
Mut mihin mä menisin? No ainahan mä voin mennä Katille. Vaikka se ei himassa olekaan, kun se hilluu Jarnonsa kanssa kaupungilla.
Kati oli niin ihana et se päästi mut niille. Täällä mä nyt olen jonkin aikaa. Jospa mä sen jälkeen jaksaisin etsiä itselleni vähän töitä ja vaikka oman luukun. En mä kyllä loppuikääni Katillakaan voi olla.


Kuukauden päästä

Kati kerto, että Esa pitää bileet. Voi mennä, mutta en usko, et se päästää mua sinne. Ei ainakaan sen jälkeen, mitä mä sille tein. Voi v*ttu! Mun on pakko soittaa sille. Mä en halua menettää sitä.
Näppäilin Esan numeron kännyyn ja painon vihreää luuria.
" Esa" se vastasi vähän tympääntyneen kuuloisena.
"Moi Sanna tässä! Älä vielä lyö luuria korvaan, mulla on sulle tärkeetä asiaa", mä sanoin ja istahdin Katin mustalle nahkasohvalle.
"No kerro!" Esa sano puhelimen toisessa päässä.
" Mä tota..sori se säätäminen siellä sairaalassa. Mä oli ihan lääkepöllyssä.. äsh! Anna anteeks Esa!"
Esa tuntu miettivän mitä vastaisi.
"No jos tämän kerran. Kun muuten oot niin kiva. Mut saat kuitata sen tarjoomalla mulle aterian Hesessä! Mä voin tulla hakee sit sut!" Esa sano ja kuulosti vähän pirteemmältä.
"No hyvä.. Käykö sulle jo tänää?" mä kysyin ja hymyilin itsekseni.
"Käy.. mä voi tulla hakemaan sut.. sanotaan noin puolen tunnin päästä!"
"Okei nähään sit! Moikka!"
"Moikka!"
Mä aloin hymyillä niin leveästi että naama oli ratketa.
"Voi p*rse! Täytyy vaihtaa vaatteet!"
Mä juoksin mun vaatekassille. Mulla oli vaan kassi, koska mä oli viikonloppuna käynyt kotona ja mä en ollut saanut mukaani enempää vaatteita. Onneksi mutsi ei ollut kotona. Sehän olisi varmaan hakannut mut, jos olisi nähnyt mut!
No nyt on nyt! Mä päätin laittaa turkoosin kauluspaidan ja mustat housut. Vaikka mulle tuleekin näissä kuuma. Mä en vielä vähään aikaan voi pitää lyhyt hihaisia tai lahkeisia vaatteita, kun mun iho on niin pahannäköinen vielä ja tupakan polton mä sain lopetettua kokonaan sen tapaturman takia.


Pienen meikkaussession jälkeen mä menin odottamaan Esaa pihalle ja kohtahan se kaasutteli autollaan pihaan.
"Moi!" mä huusin iloisesti sille kun se asteli mun luo.
Esa tuli mun luo, kaappasi mut syliinsä ja suukotti mua poskelle.
"Mikäs toi oli?" mä kysyin vaikka luulin tietäneeni vastauksen.
"No.. enpäs kuule tiiää.. " se vastasi ja hymyili mulle söpösti.
Me lähettiin kaasuttelemaan Heseen päin Esan Corollalla. Mä katoin sitä kun se niin keskittyneesti ajo autoaan. Se oli aika suloinen.
Hesen pihassa se hyökkäsi äkkiä autosta ulos ja tuli aukasemaan mulle oven.
"Kiitti"
"Ole hyvä vaan" se sano ja hymyili taas söpösti.
Se osaa olla sitten suloinen.
Sisällä soi Sean Kingstonin- Beautiful girls. Esa meinasi alkaa laulamaan, mutta mä tukin sen suun kädelläni. Se otti mun käden suultaan ja anto mulle suukon poskelle.
"Kiitti" se sano vielä ja silitti mun poskea.
"No nii mennä jo tilaan" mä sanoin sille ja työnsin sen kassaa kohti.
Me tilattiin ateriat ja etittiin rauhallinen nurkka pöytä, missä me voitas jutella.
"Voidaanko me alkaa tapailla vakituisesti?" Esa kysy yhtäkkiä.
Mä oli tukehtua limppariini.
"Mitä?"
"Niin voitaisko me alkaa tapailla vakituisesti?"
"Tota... miäh.. äsh! Mun pitää mietti, jos sopii!" mä änkytin.
"Eli sä et haluu?" Esa sano vähän surullisen kuuloisena.
"En mä niin oo väittäny."
"Mä vaan haluun miettiä vähän aikaa."
Vaikka todellisuudessa en olisi halunnut.
"Kauan se sun vähä aikaa on?" Esa kysy.
"En mä tiiä.. soita mulle vaikka huomenna!" mä sanoin ja naamani valahti täysin punaiseksi.
"No okei.. mut mun pitäis mennä kotiin. Tuukko kyydillä?" Esa kysy ja alkoi laittamaan takkia päälleen.
"Joo. Jos viitit heittää mut Katin kämpille?" mä sanoin ja aloin laittamaan kanssa takkia päälle.
Se oli vähän kiusallinen tilanne. Me lähettiin kaahaamaan. Mun mielestä liiankin kovaa.
Ensimmäisissä liikenne valoissa Esa ajo punaisia päin.
"Hei herra! Sä ajoit punasia päin! Kohta saadaan kytät perään!" mä sanoin ja vilkaisin taakse.
"Ihan sama! Mä haluun vaan nopeesti viiä sut Katille!"
"Hei mä en haluu kuolla!" mä huusin Esalle.
" Et sä kuolemassa oo!" Se sano äkäisen kuuloisena.
"Esa jarruta!" mä huusin ja löin Esaa olkapäähän.
Esa ei tuntunut kuulevan mitään. Sen silmissä loisti RAIVO ja HULLUUS!
"Mikä sua vaivaa? Jarruta idiootti!!" mä huusin, mutta se ei tuntunut purevan.
"Kukaan ei sano mua idiootiks!" se huusi hullunkiilto silmissä ja löi mua poskelle.
"ESA! nyt v*ittu jarrutat! Esa p*rkele!"
Se oli liian myöhään sanottu.
Esa vaan paino kaasua ja mittari näytti jo 200 km/h.
"ESA!!!"


Siihen se automatka sitten loppu.
Esan olisi pitänyt jarruttaa ja sen olisi pitänyt kattoa tietä eikä mua!
Me törmättiin 200 km tuntivauhdilla rekka-autoon.
Mä en ymmärrä! Me oltaisiin hengissä, jos mä en olisi tyrinyt!
Siinä me molemmat maattiin verisinä ja mä olin sinnitellyt hetken, että pysyisin hereillä. Ennen kun mä lopullisesti lähtisin tästä maailmasta, mä halusin nähdä Esan. Mä avasin viimeisen kerran silmäni ja Esa oli makasi elottomana mun vieressä. Sen silmät oli kiinni eikä se enää avaisi niitä. Enkä mäkään. Mä suljin silmäni ja nukahdin ikuiseen uneen.


Mä näen valon. Menen valoa kohti ja pääsen paratiisin. Paratiisin ilman tuskaa ja kipua.
Joku tulee mun luo ja ottaa mua kädestä kiinni. Se vie mut jonkun vesimaljan luo ja käskee katsoa sinne. Mä katon ja näen itseni makaamassa sairaalassa. Mun sängyn vieressä itkee Kati, Jarno ja mutsi. Se tyyppi, joka mut tänne toi kysy multa:
"Saat päättä itse. Joko menet maanpinnalle takaisin ja korjaat virheesi tai jäät tänne. Mutta minä suosittelen, että menet takaisin. Sinulla on pitkä elämä edessä!"
"Totta kai mä haluun takas maanpinnalle! Mutta mitkä virheet mun pitää korjata?" Muuta mä en kerkeä sanomaan, kun mä jo seison Sakun ovelle.
Sisältä kuuluu musiikkia. Saku tuli aukaisemaan oven vaikka mä en mielestäni siihen oo koputtanutkaan ja sitten se pyytää mua sisälle. Sillon mä tajusin, mitä mun pitää korjata.
"En mä ny taijakkaa tulla, mut pyyäkkö Esan tähän, mulla olis sille asiaa!"
"Esan? Ethän sä sitä koskaan oo dikkaillu!" Saku sanoi ja naurahti.
"No voi harmi. Pyyäkkö ny sen vaan!" mä sanoin kärsimättömästi.
Saku katto mua oudosti ja meni sisälle Esaa huutaen. Hetken päästä se tuli takasin ja sano:
"Ei se ny valitettavasti kerkee! Sillä on kaulailut kesken Veeran kans!"
"Ai? No ei se mitään. Mut mä lähen ny mun pitää mennä himaan. Moikka!" mä sanon ja käännän selkäni Sakulle.
Ehkä mua ja Esaa ei sittenkään oo tarkoitettu yhteen. No ei se paljoa päätä paina. Mä voisin mennä kotiin ja katsoa mutsin kanssa jonkun leffan. Jos se olisi mun pyrähyksen aikana muuttunut edes vähäsen. Mä toivon niin.


Kotiovella ei odottanutkaan viinan käry vaan vastaleivotun pullan tuoksu. Mä avaan oven ja näen puhtaan ja siistin kämpän.
"Ai sä tulitkin jo? Eikö ollukkaan hyvät pippalot?" mutsi... siis äiti sano.
Mä tuijotan sitä suu auki. Sen hiukset on nätisti nutturalla ja sen naama on kun vauvanpeppu. Ei mitään arpia tai muita ruhjeita.
"Eii oikein, mut mä aattelin et me voitais kattoo joku leffa kahestaan" mä sanon ja laitan rotsini nätistä naulakkoon.
Äiti valitsi leffaksi Titanicin. Me molemmat itkettiin kun Leonardo tippui jäihin.
"Niisk! me voitais ensviikolla mennä Heseen ja mä tietty tarjoan!" äiti sano ja suukotti mua poskelle.
"Joo mennään vaan! Syysloma alkaa just sopivasti sillon!" mä sanon ja halaan äiti lujasti.


Koulussa seuraavana päivänä

Veera ja Esa ei kumpikaan ollut koulussa. Ihan varmasti nukkuvat krapulaansa Esalla ja musta tuntuu että tästä eteenpäin Veeralle käy samallalailla kun mulla sillon.


Viikon päästä

Mä ja äiti ollaan menossa sinne Heseen. Mä luen takapenkillä sanomalehteä.
"Teini-ikäinen nuori tyttö oli kuolla puistossa viikko sitten!" mä luen äänen ja äiti kauhistelee etupenkillä.
"Ne Sakun pirskeethän olis viikko sitten. Ihan varmana sieltä menny puistoon ja tehny mitä on tehny. Toi tyttö olisit voinu olla sinä! Mutta onneksi sinä olit järkevä ja olit menemättä sinne pirskeisiin!" äiti paasaa.
"Niinpä!" mä sanoin ja hymyilin itsekseni.
Äiti kaarto Hesen pihaan ja mä juoksin sisälle tilaamaan. Mä etsin hyvän paikan, missä me voitaisiin rauhassa syödä. Just kun me oltiin melkein syöty Esa ja Veera tulee sisälle. Mä yritän kuunnella, mistä ne puhuu.  Esa alkaa melkein laulaa radiosta tulevan biisin tahdissa, mutta Veera estää sen laittamalla kätensä Esan suulle. IHAN NIIN KU MINÄ SILLON! Ne tilaa ja menee nurkkapöytään.



kuva: Freedigitalphotos.net