Kello oli melkein ykstoista, mä istuin keittiön pöydän ääressä jännittyneenä ja oottelin, koska lähtisin hakemaan Jennaa mopolla ja tultais teille. Mä söin aamupalaksi lihapiirakkaa, kun aattelin, että syön sitten seuraavaks illalla. Olin ottanu jääkaapista yhden porukoiden Ginin lieventämään mun stressiä. Mua jännitti ihan hirveesti. Oli jännittäny viimeks yhtä paljo viikkoa yli tasan puoli vuotta sitte. Kello oli varttia yli ykstoista, puin nahkatakin, tarkistin hiukset ja meikin, laitoin kaulahuivin, otin avaimet ja vedin kypärän päähän. Irvistin peilikuvalleni, edes mopokypärä päässä en sietänyt kasvoni. Tai no, kuka tätä naamaa sietäiskään. Avasin kotitalon raskaan ulko-oven ja hain skootterini tallista. Se käynnisty vähän köhien, mahtoiko sähköstartissa olla vikaa, vaikka oli ihan uus. Kai siitä pitäs isälle sanoo, ennen ku leviäis käsiin koko paska. Annoin mun punasen Soliferin käydä sen aikaa, kun laitoin kypärän kiinni ja vedin laukun ja takin kunnolla kiinni. Istuin satulaan ja asettelin mun lyhyen hameen niin, ettei se liehuisi vapaana ajaessa. Siitä se sitten lähti, se päivä. Päivä tais olla 23. lokakuuta, jos mä muistan oikein. Joo, oli se. Mä en koskaan unohtais sitä päivää.


Jennalla mä soittelin ovikelloa ja sen äiti avas. Jenna nukku vielä. Vaiks meidän piti tulla teille jo. No, sainpaha lisää aikaa valmistautua häpeämään silmät päästäni. Rymistin portaat ylös, Jennan huoneeseen ja herätin sen tökkimällä sitä kylkeen ja muuta yhtä mukavaa. Ja kyllähä se sit siit heräs ja mentii alas, että se sais kahvia. Mä join teetä, ja sä soitit Jennalle kesken meen syömisen. Tai siis, Jennan syömisen ja mun teen ryyppäämisen. Oli menossa jo viides kuppi. Te puhuitte vähän aikaa, mä en jaksanut liittyä keskusteluun. Suljettuaan linjan Jenna alko valittaan mun äärettömästä teen juonnista hymy poskilla. Se juoksi pukemaan ylös, ja mä vaan nauroin sen pinkeille boksereille. Aika söpöä. Lopultaki se oli valmis ja kiinnitti huomiota nyt vasta mun laittautumiseen ja meikkaamiseen. Se ei ollu kertaakaa koulun ulkopuolella nähny mua niin laittautuneena. Vähä aikaa se siitä jakso vinoilla, miten tosissani yritin saada sut. Mä vaan nauroin ja kuittasin, että itse taidat edelleen kusettaa mua, et sä musta välittäis. Tuskin tunsitkaan...? Mun mopon rähjä oli saanut käydä pihassa hetken, että se jaksais viedä mut ja Jennan kunnialla teille. Vai jaksaiskoha muutenkaan... Se jäis sitte nähtäväksi.


Mulla ei ollu hajuakaa missä asuit, ja ekalla kerralla meinasin jopa ajaa lahjakkaasti teidän talon ohi. Se oli keltanen puutalo, sähköaitaus pihassa. Mä tiesin, että teillä oli hevonen, mutten tiennyt, et se oli lämpönen ravuri. No, kaikkea sitä oppi. Pihassa vastaan juoksi collie, jota katselin vähän pitkään, vaikka se vaikutti iha kivalta koiralta. Jenna tervehti sitä nimeltä, oisko ollut Jade. En mä kuullut, kun otin vasta kypärää pois päästä. Pian teidän ovi aukes ja sä tulit ulos. Olit säkin aika nättinä. Tai, mun mielestä sä olisit aina nättinä. Halasit Jennaa ja te vaihdoitte poskipusut. Sanoit et sun porukat oli kotona. Mun vatsaa kouras, seki vielä. No, me mentiin sisälle. Sä olit koittanu halata mua, mut no... Mun halaamiset tiedetään... Sun äitis tuli heti ovella vastaan ja tervehti Jennaa ilosesti. Mulla oli lievästi sanottuna ulkopuolinen olo, oisin halunnut juosta ovesta ulos ja mennä kotiin. Kadutti, kun olin suostunu tähän. Helvetin Jenna. Sitten äitis katse tuli muhun. Yhtäkkiä alko hävettään mun meikit, mun vaatteet, ulkonäkö.. Oli siis vaan pakko käyttäytyy mukavasti. En mä tie pitääks ne mua vieläki mukavana nuorena naisena. Ehkä, tai sit umpikusipäänä. Mene ja tiedä. Sit se puhu mulle. Apua! Meni hetki, että tajusin sanoo nimeni edes, ja kätellä sitä.
”Oon Laura.” Koitin pitää naamani peruslukemilla. Pian päästii pakenee sun huoneesees. Se oli aikalailla erilainen, kun olin oottanut. Valkeet seinät, no joo, sotkunen olin aatellut sen olevan. Se oli täynnä erilaisten japanilaisten bändien ja artistien kuvia, Emilie Autumn juliste sängyn vieressä. Se oli lähinnä tapetoitu niillä kuvilla. Musta se oli hieno ja kotoisa huone. Pahottelit sotkua. Menin istuun ikkunan eessä olevalle tuolille ja kattelin sua ja Jennaa istumassa sängyllä. Sit Jenna sano ne sanat.
”Selvitetääs nyt tää tilanne!” Ja mä oisin halunnut paeta. Mä siirryin kiltisti istuun vapaalle tilalle sängyllä, punasena ku paloauto. Että mua hävetti sillo. Ei me kuitenkaa mitää selvitetty. Mä en suostunut keskusteleen aiheesta, mua hävetti ihan liikaa sellanen...


Sä halusit kävelylle ja Siwaan, joten me sit mentiin ulos. Mä kävelin metrin tai peri edellä, ilman nahkatakkii. Sen kans ois tullut vaan kuuma. Sulla oli lippis, joka päässä mä sanojes mukaan näytän venäläiseltä katulapselta. Sä ja Jenna ostitte Siwasta Frecha Moccat, mä litran mansikkajuissia. Hyi kahvia, mä naureskelin teille. Te halusitte puistoon, ja koska en ees tienny mikä se on, ni suostuin että mennään sinne. Se oli leikkipuisto Siwan rakennukse takana. Istuin puiston paskaselle pöydälle ja sä tulit vieree. Jenna kuvas meitä. Se oli koko matkan huutanu vieressä, ”pussatkaa!” tai ”kysykää ny jo!”. Sä oisitkin halunnut pussata mua. Mut mä en uskaltanut sua. Se olis mun ensisuudelma. Sellainen kunnollinen. Pian me puistosta lähettiinki teille päin. Jenna hoki edelleen samaa mantraa ja mä vaan nauroin. Lopulta, me oltiin teen naapurin talon kohdalla, ku pysähyit ja käännyit mua kohti.
”Laura... Haluaks sä alkaa seurusteleen mun kanssa?” Mä olin varmaan hetken sanaton, kunnes sain vastattua siihen nyökkäämällä. Sit sä halasit mua, oikeen kunnolla. Sun sylis... Se oli lämmin ja turvallinen. Oisin halunnu olla siinä pidempäänki kuin sen pienen hetken.


Tosta päivästä, tosta hetkestä lähtien, mun rakkaus sua kohtaan on vaan syventynyt ja joka päivä mä haluaisin olla sun luona, tuntea ton lämpimän tunteen sun käsies suojassa. Kun mä kirjotan tätä, mulla on ikävä sua. Ei olla vähään aikaan nähty, kun oot ollut kipeä. Mä vaan haluun sun tietävän, mä rakastan sua.