Ei se siitä miksikään muuttunut vaikka katsoin varmaan kymmenennen kerran tikkua, jossa selvästi törrötti kaksi punaista viivaa. Minä Netta Nilsiä olin raskaana. Päässäni raksutti tuhat ja yksi ajatsusta. Sitten tuli itku ja sitten epätodellinen olo. Mutta päällimmäisenä tunteena oli onni, en osannut sitä tajuta heti, mutta kyllä minä olin onnellinen.


Ei, ei se siitä miksikään muuttunut vaikka katsoit varmaan kymmenennen kertan tikkua, jossa selvästi törrötti kaksi punaista viivaa. Sinä Lukas Mikkonen olet pian isä. Päässäsi näytti raksuttavan tuhat ja sata ajatusta. Sitten se tuli, välinpitämätön katse ja epätodellinen olo. Mutta päällimmäisenä tunteena saattoi nähdä katseestasi paistavan epätoivon, miten tässä näin nyt kävi. Et voinut olla onnellinen vaikka yrititkin esittää onnellista minun puolestani.


No onneksi olin kerennyt lukea itselleni ammatin ja vaikka en ollut ollutkaan töissä kuin muutaman kuukauden, minä tiesin onnistuvani. Tiesin onnistuvani äitinä ja meidän molempien vanhemmat olivat onnellisia meidän puolestamme, olithan sinäkin vakituisissa töissä ja meillä meni ihan hyvin. Tai niin minä luulin.


Pienen ihmisen kasvaessa sisälläni, huomasin päivä päivältä, kuinka sinä etäännyit minusta. Tämän piti olla elämäni parasta aikaa, mutta en tuntenut itseäni onnelliseksi. Et nauttinut minun kanssani tästä ajasta etkä pienestä helinä keijusta, joksi masun asukkini olin nimennyt saadessani tietää hänen olevan tyttö. Mutta sanoit, että pidät meistä huolta. Lupasit sen. Mutta minä huomasin, että et ollut valmis isäksi. Kaverit olivat tärkeitä ja oli lapsi vielä itsekin.


Jouluaattona vatsani oli valtava, niin, siis minun mielestäni. Vaikka äitini ja ystäväni sanoivatkin, että vatsani näytti todella pieneltä siihen verrattuna, että synnytys lähestyisi ensi kuussa. Äitini sanoi sen kuitenkin olevan normaalia ensimmäisellä raskaudella. Silittelin vatsaani joulukuusen valojen heijastaessa jouluista tunnelmaa olohuoneeseen ja toivotin hyvää joulua pienoiselleni.


Tammikuisena yönä lähdimme kahden aikaan ajamaan sairaalaan ja seuraavana päivänä sylissäni pitelin maailman pienintä ja kauneinta ihmettä. Sinä et jäänyt kanssani sairaalaan, sillä sinulla oli seuraavana päivänä töitä. Mutta en antanut minkään häiritä onneani. Pienen tytön ollessa vierelläni, ulkona ollessa hämärää ja lumisateen sataessa sairaalan ikkunaan, maailma oli minun mielestäni kaunein paikka.