Kipua Lukijan novelli: Sartsaana

Hän seisoo kallion reunalla. Sadepisarat iskeytyvät hänen kasvoilleen. Tämän mustat, takkuiset hiukset hulmuavat tuulen voimasta tytön alaselän paikkeilla.

Hän levittää hennot kätensä sivuilleen siiviksi, hän tuntee mustan korsettimekkonsa pitsihelmojen painautuvan märkinä, kylminä riepuina ihoonsa. Tyttö painaa paljaat jalkapohjansa tiukemmin kylmää kallion pintaa päällystävään sammalmattoon. Hän tuntee märän mullan sotkevan jalkansa.

Tytön mustat, vahvat meikit ovat levinneet hänen kalpeille poskilleen.

Tyttö ei jaksa välittää. Hän on lakannut huolehtimasta, on saanut liian vähän. Nuori naisen alku on menettänyt toivonsa löytää elämänsä polkua, hän on lakannut toivomasta.

Smaragdinvihreät silmät tuijottavat mitään näkemättöminä mustana vaahtoavalle merelle. Silmää varjostavissa pitkissä, tuuheissa ripsissä kimaltavat pienet, sateen tuhoamien meikkien maalaamat kyyneleet. Hän räpyttelee silmiään karkottaakseen päälle painavan itkun, on päättänyt olla vahva.

Kallion reunalla tuulen heiluttamasta tytöstä vain luovuttajat, heikot sortuvat kyyneliin. Hän karkottaa kyyneleensä uskoen, että voi pakoilla kipua ikuisesti.

Hänellä on ollut mahtavat tilaisuudet saada itselleen loistava elämä. Hänen ympärillään on aina ollut paljon ihmisiä kehumassa hänen kauniita asujaan ja tämän luonnollista kauneutta. Hänellä on ollut täydelliset arvosanat opiskelussa, hänestä voisi tulla mitä vaan.

Mutta koskaan kukaan ei ole nähnyt hänen sisäänsä. Tytön sielu on tuhoutunut. Hän ei koskaan ole ymmärtänyt ympärillään olevia ihmisiä, ei koskaan luottanut kehenkään. Hän ei ole koskaan puhunut tunteistaan. Hän kasvatti kuoren ympärilleen. Irtautui kaikesta elävästä.

Hän on lopettanut tuntemisen.

Päivien muuttuessa viikoiksi, kuukausiksi ja lopulta vuosiksi, unohti hän kaiken minkä elämästä joskus oppi.

Tyttö kyykistyy kalliolle, sade piiskaa yhä hänen hentoa vartaloaan. Hän painaa kasvonsa mustan pitsin verhoamiin polviinsa. Tyttö nieleskelee kyyneliään, ei tahdo muistaa elämisen kipuja. Kyynelten suolan tunteminen poskilla toisi hänelle elämän mieleen. Hän ei tahdo, ei suostu aloittamaan elämistä taas alusta vain tunteakseen kipua.

Tyttö vetää syvään henkeä, hän avaa silmänsä ja nousee seisomaan. Maailma pyörii sumeana hänen silmissään. Tyttö perääntyy muutaman askeleen taaksepäin. Syvällä sisimmässään hän tietää lopun olevan edessä. Hän tuntee sydämensä lyöntien nopeutuvan, hän ei ole tuntenut minkäänlaista tunnetta vuosiin. Nyt paniikki valtaa tytön mielen. Silti hän astuu vapisevan askeleen, tyhjyyteen.

Tyttö levittää kätensä viimeisen kerran, hän vapautuu elämän tuskalta lopullisesti.