Jonkun ajan päästä alkoi puhelin soida. Olin iloinen, että joku yritti tavoittaa. Se oli lankapuhelin, joka soi ja ensin ajattelin, että isääni tai äitiäni yritettiin tavoittaa.
-Milla puhelimessa, vastasin pirteästi.
-Millako, kuului langan toisesta päästä. Soittajan ääni oli hyvin matala ja ajattelin, että tämä tyyppi oli soittanut väärään numeroon.
-Ni-niin, sanoin, enkä tajunnut kysyä, kuka tämä oli.
-Hyvä. Oletko yksin kotona? mies kysyi. Minua alkoi jo vähän pelottaa, sillä en tiennyt, kuka tuo soittaja oli ja minä olin yksin kotona. Mitä se tekisi minulle...
-Kuka sie oot, kiljuin jo paniikisssa.
-Mies.
-No, tunnistin jo äänestä et oot mies, mut jos nyt kuitenkii kerrot nimes, yritin selittää asiallisesti, mutta tuon miehen kanssa se ei onnistunut.
-Ei sit, älä kerro, kuului vielä ennen kuin puhelu katkesi.


Puhelun jälkeen olin aivan kauhuissani. Laskin minuutteja, oikeastaan sekunteja, milloin äiti ja isä tulisivat kotiin. Yritin myös käydä nukkumaan, mutta eihän se onnistunut. Olin oikea pelkuri, mutta en voinut sille mitään. Äiti ja isä sanoivat, että minun ikäiseni tulisi jo pärjätä ilta yksin, koska täyttäisinhän ensi kuussa viisitoista


En uskaltanut liikkua mihinkään. Istuin vain olohuoneessa sohvalla ja katsoin telkkaria. Pelkäsin, että kun lähtisin liikkeelle, joku hyppäisi piilosta kimppuuni. Olin varannut sohvalle eväitä ja naposteltavaa, kirjoja ja lehtiä. Kaikkea mahdollista, millä aika kuluisi ja mitä tarvitsin. Ei tarvitsisi liikkua sohvalta mihinkään.


Sitten kun kello oli jo kymmenen, tuli hetkeksi sähkökatkos. Se oli minulle ihan liikaa. Pillahdin itkuun ja olin paniikissa.
-Mitä minä teen?!!? Huusin kauhuissani ja itkin samalla.
Käperryin sohvalle, tärisin ja itkin. Olihan se aika naurettavaa, mutta sillä hetkellä en voinut ajatella järkevästi. Epämiellyttävä puhelukin sai minut järjiltäni, koska tuntematon mies kyseli, olenko yksin kotona. Se oli tiennyt minun nimenikin. Vähemmästäkin ihminen saa traumoja ja en ollut enää yhtään varma selviämisestäni. Se sähkökatkos-hetki ei kestänyt minun aikajanallani vain hetkeä. Viisitoista minuuttiakin on ihan liikaa tälläiselle yksinäiselle, kauhuissaan olevalle tytölle, jolla on hermot loppu.
Ajatuksissani löi tyhjää, kunnes muistin, miten äiti ja isä kehui minun rohkeuttani ja sitä miten 'meidän tyttö on jo kasvamassa aikuiseksi'.  Päätin terhistäytyä ja nousin sohvalta etsimään kynttilöitä. Niitä pitäisi olla eteisen kaapissa.
-Täällähän nämä kynttilät on... Juttelin itselleni. Katsahdin hetkeksi ikkunaan ja yhtäkkiä ikkunaan koputti käsi. Sydämeni hypähti valtavan voltin ja minä kiljuin ja muutuin hysteeriseksi. Käsi koputti uudelleen ja nyt jo kovempaa ja vahvemmin. Tämä 'hemmo' oli jo luultavasti huomannut minut, koska se alkoi huutamaan nimeäni. Taivas alkoi tiputtelemaan vettä ja pian satoikin jo kaatamalla.
-Milla, päästä miut sissään kiltti! 'Hemmo' huusi. Avasin oven varovasti ja hahmo tuli sisään. Se otti hupun pois kasvoilta ja juuri silloin sattui myös tuo sähkökatkos päättymään. Poika oli naapurista minun ystäväni ja pian näin myös pihalta pari muutakin ystävääni.
-Voi kuinka säikähdin! Ihanaa, ku työ tulitte, miuta pelotti iha älyttömästi.., selitin ja halasin Tommia. Jasmiina ja Samu olivat ulkopuolella vielä.
-Voi ei! Mie en tienny et työ tulisitte, joten söin yksin ton karkkipussin....
-Eipä mitä, Jasmiina vastasi ja ojensi limsaa ja sipsiä ja karkkia minulle. Laitoin herkut astioihin ja menimme katsomaan elokuvaa, jonka kaverit toivat mukanaan.
-Muuten... Työkö sillon soititte sen puhelun...? kysäisin varovasti. Pelkäsin kieltävää vastausta.
-No... joo, Samu sanoi virnistäen ja matki minun ääntäni. ”Ku-kuka siellä, kerro kuka oot.” Mies, Samu sanoi ja sanoi sen ihan samalla äänellä kuin puhelimessa.
-Senkin idiootti! Mie oikeesti pelkäsin, kiljuin ja heitin kaikkia kolmea sohvatyynyillä. He vain nauroivat ja pian minäkin jo nauroin heidän mukanaan. Loppu hyvin kaikki hyvin.


Katsoimme elokuvaa ja olimme kaikki nukahtaneet kesken kaiken. Kello oli kolme yöllä ja äiti ja isä eivät olleet vieläkään tulleet kotiin. Herätin pojat ja Jasmiinan. Aloimme tyynysotaa,  tytöt vastaan pojat -ottelun. Väänsimme myös kättä ja pelasimme monopolia. Yhtäkkiä joku koputti ikkunaan samalla, kun pelasimme. Käännyimme kaikki neljä kauhuissamme katsomaan. Kauhu laantui, kun näimme isän ja äidin naureskelemassa meille ikkunan takana.
-Onko kaikki mennyt hyvin? äiti kysyi ja hymyili.
-On, meillä on ollut hauskaa.  He tulivat joskus kymmenen aikaan, vastasin ja äiti hymyili edelleen minulle.
-Pelottiko sinnuu yhtään sillä ajalla kun olit yksin? isä kysyi naama virneessä.
-Ei, vastasin ja iskin minun parhaille kavereille silmää. Se oli meidän pikku salaisuus, mitä sinä iltana tapahtui.