Kaikki odottavat sitä hetkeä, jolloin joku toinen pitää toisesta niin paljon, että heidän huulensa kohtaavat lumisella pihamaalla tähtien tuikkiessa. Kaikki jaksavat toivoa, että se ihminen, joka lahjoittaa oman ensisuudelmansa toiselle, tulee vastaan. Oma ensisuudelmani on vielä kokematta.

Olen kuullut viime vuosien aikana tuhansia kertoja, kuinka ystäväni ja tuttuni kertovat ensisuudelmastaan. Ensimmäisenä suudelman koki luokan kaunein tyttö, Anni. Hieman hänen jälkeensä saivat muutkin tuntea ensisuudelman odottavilla huulillaan. Tunsin itsekin odottavani sitä hetkeä, kun saisin liittyä tyttöihin, joita oli onni kohdannut. Mutta sitä ei tullutkaan.

Kului vuosi ja kahdeksas luokka alkoi. Anni oli ehtinyt suudella niin montaa poikaa, ettei jaksanut pitää laskua. Mutta minä. Kukaan ei ollut kumartunut minua kohti. Kukaan ei ollut pitänyt tarpeeksi. Ainoa lohtuni on, että moni muukin odottaa vielä ensisuudelmaansa. Kuten paras ystäväni Noora.

Myöhäisenä lauantai-iltana puhelin soi yllättäen. Yritän arvailla, kuka voisi soittaa niin myöhään. Hetken epäröinnin jälkeen vastaan ja kuulen Nooran hengästyneen äänen. Hän pälättää taukoamatta, kunnes keskeytän hänet.
"En saa mitään selvää! Rauhoitu, Noora!"
Noora tasaa hengitystään hetken.
"Minä sain sen!" Noora kiljaisee.
"Minkä?" kysyn ihmeissäni.
"ENSISUUDELMAN!"
Vatsani putoaa vartaloni ja saman tien lattiankin läpi. Kuuntelen täysin turtana Nooran selostusta siitä, kuinka Roopen huulet alkoivat lähestyä.
"Ensin olin aivan paniikissa! Roopehan on ystäväni! Mutta sitten tajusin, että tunnenkin jotain häntä kohtaan! Ja se vain..tapahtui!" Noora naureskelee.
Näen sieluni silmin hehkuvan ja tyytyväisen Nooran. Hän kuulostaa onnelliselta.
"Miltä se tuntui?" kuiskaan.
"Ensisuudelmako? Upealta,mahtavalta! Tai olihan se vähän kömpelöä, mutta se olikin ensisuudelma!" Noora hehkuttaa.
Vajoan vasten nojatuolia.Tämä on syvältä.

Seuraava päivä on kaunis ja kuulas talvipäivä. Vain mielialani on synkeä. Noora jaksaa selostaa kaikille luokan tytöille ensisuudelmaansa. Roope hymyilee ystävilleen siihen malliin, että Noora ei ole ainoa, joka on kerskunut. Kaikilla on niin kiire hyöriä Nooran ympärillä, ettei paras ystäväni huomaa, kuinka onneton olen. Siis kaikki tuttuni, puolituttuni ja nyt jopa läheisin ystäväni ovat kokeneet ensisuudelman. Kaikki paitsi minä. Olo on yksinäinen ja onneton. Miksi minä en kelpaa kenellekkään?

Ennen kuin huomaankaan kuukausi kuluu. Noora ja Roope ovat vaihtaneet niin useita suudelmia, että ovat saaneet koulussa liikanimen iilimadot. Ja minä olen edelleen ilman ensisuudelmaani. Joka päivä katson toiveikkaana vastaan tulevia poikia. Aivan kuin odottaisin, että joku tuntematon loikkaisi väkijoukosta ja antaisi minulle asian, jota kaikkein eniten kaipaan. Mutta joka päivä pojat vain kulkevat ohitseni katsomattakaan minuun.

Yhtenä perjantaiaamuna minä kyllästyn. En jaksa enää odottaa. Olen menettänyt yöunenikin, kun olen vain miettinyt ensisuudelmaa. Mutta kun se ei tule. Viimein uskallan haudata ajatukset koko typerästä suukosta. Entä sitten, vaikka kaikki muut ovat jo suudelleet? Entä sitten, vaikka joudun odottamaan todennäköisesti vuosia ennen kuin joku haluaa suudella minua? Ja hitot. Nyt minä luovutan!

Viikonloppu sujuu ihanan kevyesti, kun ajatukseni eivät pyöri muualla. Sunnuntaina päätän lähteä pulkkamäkeen .Ja ihan yksin! Noora on jossain kylmällä puistonpenkillä kyhnyttämässä vasten lämmintä Roopea ja todennäköisesti heidän huulensa- SEIS! Ei, minä en ajattele sitä! Päättäväisesti sulloudun lämpimiin talvivaatteisiini, nappaan pulkan ja painun pulkkamäkeen.

Yleensä mäki on täynnä pikkulapsia. Niin tälläkin kertaa. Mutta heidän joukossaan kohoaa kaksi korkeampaa hahmoa.Yllättyneenä huomaan kaksi kouluni poikaa.Toinen on Jokke. Katsoessani toista poikaa ilahdun. Sehän on Mikael! Poika, joka on aina ollut etäinen, mutta kiva. En tunne poikia erityisemmin, mutta päätän moikata. Pojat yllättyvät myös nähdessään minut, mutta kysyvät haluaisinko hengailla heidän kanssaan. Nauraen suostun.

Koko aamu-ja iltapäivän puikkelehdin pulkalla kahden lähes ventovieraan pojan kanssa. Nauran makeammin kuin kuukausiin. En edes ajattele mitään romanttista,vaikka kumpikin pojista on suloinen.Toisaalta ei pulkkamäessä olekaan mitään romanttista, kun on läpimärkä ja lumen kastelemat hiukset liimautuvat kiinni kasvoihin.

Illan alkaessa hämärtyä Jokke päättää lähteä. Hieman hämmentyneenä kuuntelen, kun Mikael ilmoittaa jäävänsä hetkeksi. Katson poikaa hieman ujosti sanoessani:
"Minun pitäisi kyllä lähteä."
"Saatan sinua vähän matkaa, jos se sopii?" Mikael ehdottaa hymyillen. Suostun ja otan pulkkani.

Kuljemme vähän matkaa lumen narskuessa kenkiemme alla. Kevyet lumihiutaleet kastelevat kasvojamme ja illan ensimmäinen tähti vinkkaa minulle taivaalta. Äkkiä Mikael astuu lähemmäs.
Katson ällistyneenä, kun hän kurottaa kätensä ja alkaa pyyhkiä kasvojani.
"Mitä sinä teet?" kysyn nauraen.
Lapanen alkaa sutimasta kasvoillani ja Mikael sanoo nolona:
"Pyyhin hiutaleita kasvoiltasi. Voin lopettaa, jos haluat!"
Tartun hänen käteensä ja sanon:
"Ei tarvitse."
Katseemme kohtaavat illan alkaessa hämärtyä. Näen tähtien tuikkeen Mikaelin sinertävissä silmissä. En ajattele mitään.

Hetki, jota olen odottanut, tuntuu olevan lähellä. Ja silti en ajattele sitä. Mikael kumartuu hitaasti minua kohti ja minä nousen varpailleni. Kun hänen kätensä kietoutuvat vyötärölleni, huulemme kohtaavat. Lumihiutaleet tanssivat kasvoillani ja ilta on hiljainen, mutta sisälläni alkaa villi ilotulitus.

Tuntuu, että mitä vain voisi tapahtua. On kuuma ja kylmä. Ei ole enää mitään muuta kuin minä ja Mikael ja lumihiutaleiden tanssi kasvoillamme.
Ja silloin minä tiedän, että kaikki mitä ihmiset ovat sanoneet ensisuudelmasta, on ollut valetta. Minun ensisuudelmani tuntuu tuhat kertaa paremmalta, kuin tarinat, joita olen kuullut muiden kertomina. Muiden tarinat hukkuvat unohduksen mereen ja jäljelle jää vain oma ensisuudelmani.

Kun huulemme eroavat toisistaan, Mikael katsoo minua hämmentyneenä. En anna hänen pilata hetkeä vaan painan huuleni uudelleen hänen huulilleen.Se on toinen suudelmani, eikä siitä ole tarkoitustakaan tulla uutta ensisuudelmaa. Mutta hetki on niin täydellinen. Enää ei ole kyse siitä, että liittyisin muiden onnelliseen joukkoon. On vain kyse kahdesta ihmisestä lumisessa illassa. Nyt minä olen kokenut ensisuudelmani, eikä koskaan tule toista yhtä kertakaikkisen hämmentävää ja onnellista hetkeä. Kaikki me saamme ensisuudelmamme joskus ja se tulee aina olemaan ensisuudelma.