Siinä hän taas oli. Mielessäni. Ajattelin poikaystävääni Lauria, mutta kuva, joka nousi mieleeni ei ollut hänen. Kasvot eivät kuuluneet hänelle. Ne kuuluivat toiselle. Ne kuuluivat Tonille.

Käveli bussipysäkille niin kuin joka aamu. Tämä aamu oli vain erilainen. En vain tiennyt sitä vielä, kun kävelin. Ajattelin taas. Elämääni. Siinä oli kaikki hyvin. Tai luulin niin. Perheeni suhteen minulla ei ollut ongelmaa, vaan poikien. Minulla on poikaystävä, Lauri, johon olen ollut pihkassa jo parisen vuotta. Seurustelumme tosin alkoi vasta puolivuotta sitten, jolloin tiesin, että rakastan häntä. Mutta en tiedä miksi edes pohdin asiaa. Minähän rakastan Lauria. Vai rakastanko?

Istun bussissa ja mietin edelleen Lauria. Kun hän istahtaa viereeni melkein hyppään ilmaan säikähdyksestä.
-Hei, hän sanoo.
-Moi, vastaan emmekä puhu enempää.Koulun pihalla vasta huomaan hänen olleen hiljaa koko matkan. Ystävän Linda ja Nea tulevat luoksemme ja Lauri aikoo lähteä pois, mutta pysäytän hänet tarttumalla tämän käsivarteen.
-Odota, sanon.
-Haluaisin puhua, jatkan ja katson ystäviäni. He nyökkäävät ja kävelevät pois. Jäätyämme kahden sanon:
-Mikä sulla on?
-Miten niin?
-No olit hiljaa koko matkan, sanon.
-Niin olit sinäkin, hän ovelasti huomauttaa.
-Joo niin..
-Ei sun tarvii sanoo, mä tiedän jo. Mä tiedän, mitä siellä bileissä tapahtui, hän sanoo ja saa minut melkein oksentamaan.
-Mut miten sä?..änkytän.
-Mä vaan kuulin. Mä tiedän, ettet sä rakasta mua enää eli turha selittää, Lauri sanoo.
-Mut ei se sitä tarkottanu, Toni vaan..en mä tiiä, miten niin pääs käymää, se vaan tapahtu.
-Ai vaan tapahtu?!Mä nyt satuin näkemään, ja sä otit ilomielin sen suudelman vastaan Tonilta. Mä tiedän, että sä rakastat sitä etkä mua, mä kuulin, kun sä sanoit sen.Eli älä selitä, tää päätty nyt tähän! Lauri sanoi ja lähti. Kyyneleet silmissäni katson hänen peräänsä, mutten aio päästää häntä noin vain. Silloin Toni tulee nurkan takaa.
-Öö.. mä satuin kuulee sun ja Laurin riidan ja halusin vaa sanoo, et oon pahoillani, hän sanoo. Mutta mä en mee niin helposti lankaan. Mä katon Tonia hetken, sitten työnnän sen sivuun ja juoksen Laurin perään.
-Odota, Lauri! Mä oon pahoillani! Mä rakastan sua enkä Tonia, huudan enkä välitä, että kaikki pihalla olevat kuulee sen. Mä en välitä nyt mistään, vaan Laurista.
-Mä en usko sua, Lauri sanoo, kun saan hänet kiinni.
-Etkä sä usko itsekkään ittees, hän sanoo ja lähtee. Nyt en juokse häntä kiinni, sillä tajusin, että Lauri on oikeessa. En mä rakasta Lauria, mutten Toniakaan. Mä en tiiä, mitä mä teen ja jään yksin istumaan puun alle kellojen soidessa. Jään yksin. Jo toisen kerran tänään. Mutta elämä on outo ja ymmärtämätön. Ja sitä asiaa ei voi muuttaa.


kuva: Shutterstock