![]() |
1. Hahmottele ensiksi paperille iso ympyrä - aivan kuin kananmuna - sen yläpuolelle pitkulainen ympyrä ja aivan ylös pieni pallomainen ympyrä, josta tulee sitten ankan pää. Piirrä ympyrät hieman päällekkäin. Huom! "Suttaa" rohkeasti! |
![]() |
2. Lisää hahmotelmaan litteä nokka, pyöreä silmä ja siiven puoliympyrät ja siiven pitkät sulat ja pyrstö. Jalkojen pullukkamaiset ulokkeet masun sivussa ja räpyläjalat ovat seuraavaksi vuorossa.
Huom! Jatka hahmottelua "sutaten" |
![]() |
3. Sitten seuraa vaikein osa eli höyhenten piirtäminen. Tee se siten, että piirrät siiven pyrstön puoleiseen päähän mallin mukaiset puolipyörylät ja etene siitä kohden siiven tyveä. Suorista myös pään ja kaulan väliset pyörylöiden kohdat mallin mukaan.
|
![]() |
4. Viimeistely onkin sitten se vaihe, jonka opit vasta monen monen piirustuskerran jälkeen. Työ sujuu helpommin kun sinä piirrät tuon "suttuankan" läpi toiselle, puhtaalle paperille.
|