Retorinen ryöstö
Asko vierailee Kuopiossa, jossa tapahtuu neidonryöstö ja sankarimme
suostuu auttamaan sieppauksen tutkimisessa. Kalakukkokaupungissa Asko
toteaa, että koskaan ei kannata uskoa omia silmiään.
Tavallista villimpi pohjola
Sankarimme tapaa pohjoisten tuntureilla vanhan tuttavansa, mutta
kaikki naapurimökkien asukkaat eivät ola yhtä ystävällisiä.
Pian uhkakuvia ovat esimerkiksi aseet ja tappajakoirat.
Erämaa on täyttä murhaa
Kukkonen eräoppaana Kainuun korvessa. Väripanosammunta johtaa pelkästä
kiusallisesta kisailusta varsinaiseen kuka-sen-teki-mysteeriin,
eikä metsästä poispääsy ole hetki näköpiirissä...
Vain motiivi puuttuu
Kukkonen on asioilla Etelä-Suomessa, kun hän sotkeutuu jälleen
johonkin mistä kannattaisi pysyä erossa. Niin rosvot kuin eräs tunnettu komisario
Kononenkin ovat hänen kimpussaan.